Analyysissa Aallon Groupin listautuminen

Taloushallinnon palveluja tarjoava Aallon Group Oyj listautuu. Analyysissa listautuminen. Näkemyksemme mukaan listautuminen on houkuttelevasti hinnoiteltu ja nykyinen markkinatilanne huomioiden tullaan ylimerkitsemään.

Sijoittaja.fi
Sijoittaja.fi

Taloushallinnon palveluja tarjoava Aallon Group Oyj listautuu. Analyysissa listautuminen. Näkemyksemme mukaan listautuminen on houkuttelevasti hinnoiteltu ja nykyinen markkinatilanne huomioiden tullaan ylimerkitsemään.

Listautuminen lyhyesti

  • Yhtiö tarjoaa listautumisannissa merkittäväksi alustavasti enintään 800 000 yhtiön uutta osaketta. Jos listautumisanti ylimerkitään, yhtiön hallituksella on oikeus lisätä tarjottavien osakkeiden määrää enintään 150 000 yhtiön uudella osakkeella.
  • Listautumisannista saatavien nettovarojen arvioidaan olevan yhteensä noin 4,3 miljoonaa euroa olettaen, että kaikki tarjottavat osakkeet merkitään, henkilöstöanti toteutuu täysimääräisesti ja lisäosake-erää ei käytetä.
  • Instituutioannissa ja yleisöannissa tarjottavien Osakkeiden merkintähinta on 6,60 euroa. Henkilöstöannin osakekohtainen merkintähinta on 10,00 prosenttia alhaisempi kuin merkintähinta eli 5,94 euroa.
  • Yleisöannissa tarjotaan alustavasti enintään 140 000 ja instituutioannissa alustavasti enintään 460 000 osaketta. Instituutioannissa ja yleisöannissa tarjottavien osakkeiden määrät voivat olla enemmän tai vähemmän kuin tässä esitetyt määrät. Henkilöstöannissa tarjottavien osakkeiden enimmäismäärä on 200 000 osaketta.
  • Merkintähinnan mukainen yhtiön markkina-arvo listautumisannin jälkeen on noin 23,4 miljoonaa euroa edellyttäen, että kaikki tarjottavat osakkeet merkitään ja lisäosake-erä käytetään täysimääräisesti.
  • Erikoissijoitusrahasto Taaleri Mikro Markka Osake, Sijoitusrahasto eQ Pohjoismaat Pienyhtiö ja FIM Fenno Sijoitusrahasto (”Ankkurisijoittajat”) ovat kukin erikseen sitoutuneet merkitsemään instituutioannissa tarjottavia osakkeita yhteensä 2 871 000 eurolla tietyin tavanomaisin ehdoin ja edellytyksin. Ankkurisijoittajien osuus tarjottavista osakkeista on yhteensä 54,4 prosenttia, mikäli listautumisanti merkitään täysimääräisesti ja lisäosake-erää ei käytetä.
  • Yhtiön ja sen tytäryhtiöiden hallitusten ja yhtiön johtoryhmän jäsenistä koostuva sijoittajaryhmä on sitoutunut merkitsemään henkilöstöannissa tarjottavia osakkeita yhteensä 851 000 eurolla tietyin tavanomaisin ehdoin ja edellytyksin. Sijoittajaryhmän osuus tarjottavista osakkeista on yhteensä 17,9 prosenttia, mikäli listautumisanti merkitään täysimääräisesti ja lisäosake-erää ei käytetä.
  • Yhtiön nykyiset osakkeenomistajat eivät myy yhtiön osakkeita listautumisannissa.

Suunnitellulla listautumisella on tarkoitus mahdollistaa strategian mukainen kasvu ja toiminnan laajentaminen.

Alexander Corporate Finance toimii listautumisannin pääjärjestäjänä ja merkintäpaikkana.

Lue lisää Aallon Group listautumissivuilta

Tärkeitä päivämääriä

  • Merkintäaika alkaa 25.3.2019 klo 9:30
  • Merkintäaika voidaan keskeyttää aikaisintaan 29.3.2019 klo 16:30
  • Merkintäaika päättyy (viimeistään) 3.4.2019 klo 16:30
  • Listautumisannin tulos julkistetaan (arviolta) 5.4.2019
  • Tarjottavat osakkeet rekisteröidään kaupparekisteriin (arviolta) 11.4.2019
  • Tarjottavat osakkeet kirjataan arvo-osuustileille (arviolta) 12.4.2019
  • Kaupankäynti First Northissa alkaa (arviolta) 15.4.2019

Sijoittajatilaisuudet

Yhtiö järjestää sijoittajatilaisuuden 26.3.2019 klo 17–20 Helsingin Pörssin Pörssisalissa osoitteessa Fabianinkatu 14, Helsinki. Ilmoittaudu tästä

Aallon Group Oyj

Aallon Group muodostui elokuussa 2018, kun yhtiö sekä paikallisesti merkittävät ja pitkään toimineet tilitoimistot Tampereen Kirjanpitotoimisto Oy, Aallon Tilitoimisto Oy, Tilitoimisto Reijo Lehtimäki Oy, Talouskolmio Oy ja Dextili Oy allekirjoittivat sopimuksen yhdistymisestä. Marraskuussa 2018 Aallon Group sopi myös oululaisen Tilitoimisto Simo Salonen Oy:n yhdistymisestä Aallon Groupiin.

Hallituksen puheenjohtajan Tapani Aallon mukaan lähteneistä yrittäjistä kukaan ei ollut halukas myymään yritystään muille alan toimijoille, vaan he kokivat Aallon Groupin uudenlaisen toimintamallin houkuttelevaksi vaihtoehdoksi olla mukana alan kehityksessä. Toimitusjohtaja Elina Pienimäen mukaan Aallon Group -yhtiöt ovat kasvaneet defensiivistä ja tasaisesti kasvavaa tilitoimistomarkkinaa nopeammin, ja yhtiö tavoittelee tulevaisuudessakin markkinan keskimääräistä kasvua nopeampaa orgaanista kasvua.

Aallon Group on valtakunnallinen täyden palvelun taloushallinnon kumppani, jonka toimintamallina on tarjota osaamista paikallisesti ja lähellä asiakasta. Aallon Group tarjoaa asiakkailleen kattavasti erilaisia tilitoimistopalveluja ja niitä tukevia asiantuntijapalveluita. Aallon Groupin asiakaskunta on hajautunut ja sillä on noin 2 700 asiakasta, jotka ovat pääosin pieniä tai keskisuuria yrityksiä useilta eri toimialoilta. Alla olevassa kaaviossa on esitetty yhtiön kymmenen suurimman asiakkaan ja jatkuvan laskutuksen osuus pro forma ‑liikevaihdosta vuonna 2018.

Lähde: Aallon Group Oyj

Tilitoimistomarkkina

Tilitoimistomarkkina on edelleen hyvin hajautunut. Toimialalla on paljon yhden henkilön tilitoimistoja. Alan suurimmat toimijat ovat: Accountor, Rantalainen, Talenom, Azets ja Administer, joiden liikevaihdot ovat 50 miljoonan euron kokoluokkaa. Seuraavassa kokoluokassa tulevat Greenstep ja Aallon Group.

Toimiala on defensiivinen ja tasaisesti kasvava. Vuosien 2007-2017 keskimääräinen markkinakasvu on ollut 4,1 prosenttia vuodessa. Toimialan kasvun voidaan odottaa jatkuvan samansuuntaisena. Kasvua tukee muun muassa taloushallinnon ulkoistusmarkkinan alhainen penetraatio. Kasvu tulee esimerkiksi lisäarvopalveluista, joita ovat juridiset palvelut, yritysjärjestelyt ja muut neuvontapalvelut.

Lähde: Aallon Group Oyj

Kilpailuedut ja strategia

Aallon Groupin kilpailuetuja ovat:

  • Paikallisuus
  • Hyvä palvelun laatu ja laaja palvelutarjonta
  • Toimialakohtainen erityisosaaminen
  • Tilitoimistoille uudenlainen tapa liittyä mukaan yrittäjähenkiseen kasvutarinaan
  • Oma järjestelmäkehitys, joka parantaa yhtiön kustannustehokkuutta.

Aallon Groupin yksi kilpailueduista on paikallisuus. Aallon Group syntyi, kun kuusi vahvaa paikallista tilitoimistoa yhdistyivät. Aallon Groupilla on toimintaa 11 paikkakunnalla. Aallon Groupin asiakasuskollisuus on vahvaa, ja yhtiön asiakassuhteet ovat pitkäikäisiä.

Aallon Group panostaa korkean lisäarvon palveluihin. Näitä ovat muun muassa talouden johtamispalvelut ja muut neuvontapalvelut. Yhtiön tekemän asiakastutkimuksen perusteella 87 prosenttia yhtiön asiakkaista antoi palvelun laadulle arvosanaksi vähintään hyvä. Yhtiöllä on erityisosaamista seuraavilla toimialoilla: pääomasijoitustoiminta, ICT, rakentaminen, kiinteistöyhtiöt ja säätiöt.

Muista suurimmista alan toimijoista Aallon Group eroaa siten, että se tarjoaa tilitoimistoille uudenlaisen tavan liittyä mukaan yrittäjähenkiseen kasvutarinaan. Liittyminen tapahtuu osakevaihdolla, jolloin tilitoimistoyrittäjät säilyvät omistajina.

Yhtiöllä on kustannussäästöjä aikaansaavaa omaa sovelluskehitystä asiakasrajapinnassa käytettävässä asiakasportaalissa sekä osaamista sovellusintegraatioiden toteuttamisessa. Kirjanpidon perusjärjestelminä käytetään alan tunnettuja valmisohjelmistoja. Yhtiö hyödyntää myös mahdollisuutta robotisoida valmisohjelmistojen käytössä toistuvia taloushallinnon rutiineja. Tästä esimerkkinä pankkitilitapahtumia käsittelevä ohjelmistorobotti.

Taloudelliset luvut

Aallon Groupin pääasiallinen ansaintalogiikka on kuukausilaskutukseen perustuva palvelupaketti. Myös perinteisempi tuntilaskutukseen ja tiliöinteihin perustuva laskutus on käytössä. Neuvontapalveluissa laskutus on tuntilaskutusta.

Aallon Groupin tavoitteet:

  • Yhtiö tavoittelee keskipitkällä tarkastelujaksolla keskimäärin 15–20 prosentin vuotuista liikevaihdon kasvua
  • Kasvava käyttökateprosentti keskipitkällä aikavälillä (16,4 % vuonna 2018). Kasvun mahdollistamiseksi yhtiö on vahvistanut konsernijohtoa ja -organisaatiota vuoden 2018 loppupuolella ja vuoden 2019 alussa, eivätkä tästä syntyneet kustannukset vielä täysimääräisesti heijastu vuoden 2018 tulokseen.
  • Yhtiön tavoitteena on jakaa osinkoina vähintään 50 prosenttia Yhtiön osakekohtaisesta tuloksesta.

Taloudellinen kehitys ja Sijoittaja.fi:n ennusteet

Alla olevassa taulukossa ovat Aallon Groupin toteutuneet tilintarkastamattomat pro forma -luvut 2017-2018 ja Sijoittaja.fi:n ennusteet vuosille 2019-2020. Ennustamme liikevaihdon kasvavan 15 prosenttia vuonna 2019 ja kasvun hieman kiihtyvän vuonna 2020. Kannattavuuden ennakoimme parantuvan vuonna 2020. Osakemääränä on käytetty osakemäärää listautumisen jälkeen niin, että kaikki tarjottavat osakkeet, mukaan lukien 150 000 osakkeen lisäerä, on huomioitu.

 

Sijoittajan näkökulma

Kuusi syytä sijoittaa Aallon Groupiin?

  1. Suhdanneriippumaton, defensiivinen ja tasaisesti kasvava toimiala
  2. Kilpailuetuna asiakaskeskeisyys: pitkäkestoiset asiakassuhteet ja yli 97 prosenttia liikevaihdosta jatkuvaa laskutusta
  3. Yrittäjähenkisenä yhtiönä erinomaiset mahdollisuudet alan konsolidoitumiskehityksessä
  4. Kannattava kasvu: vahva kasvu ja tuloshistoria sekä tavoitteena kasvaa jatkossakin merkittävästi markkinoita nopeammin
  5. Tehokkaat digitaaliset prosessit mahdollistavat skaalaetuja ja kustannustehokkuutta
  6. Tavoitteena jakaa vähintään 50 prosenttia tuloksesta osinkona

Vertailu

Alla olevaan taulukkoon olemme keränneet Aallon Groupin vertailuryhmän arvostuskertoimet ja tunnusluvut verrattuna Aallon Groupin markkina-arvoon listautumisen jälkeen olettaen, että listautumisannissa kaikki tarjottavat osakkeet merkitään ja lisäosake-erä käytetään täysimääräisesti.

Sijoittaja.fi:n näkemys

Näkemyksemme mukaan Aallon Groupin listautuminen on houkutteleva. Aallon Group toimii defensiivisellä toimialalla ja yhtiön kasvunäkymät ovat hyvät. Listautumisessa nykyiset omistajat eivät myy osakkeita, vaan listautumisen nettovarat tulevat yhtiölle. Aallon Group on kannattava ja ennakoimme, että kannattavuuskehitys jatkuu vuoden 2019 jälkeen myönteisenä.

Aallon Groupin listautuminen on näkemyksemme mukaan erittäin houkuttelevasti hinnoiteltu. Yhtiö on verrokkiryhmään nähden edullinen ja ennakoimme, että kurssikehitys listautumisen jälkeen seuraavan 12 kk:n aikana on positiivista. Ennakoimme, että listautuminen ylimerkitään ja että lisäosakerä merkitään täysimääräisesti. Tätä näkemystämme tukee vahva ankkurisijoittajien tuki.

Lue lisää Aallon Group listautumissivuilta

 

Investment Intelligence Oy tai sen palveluksessa oleva henkilökunta ei vastaa analyysin mahdollisista puutteista tai virheistä, eikä sen perusteella tehdyistä tai tekemättä jätetyistä sijoitus- tai muista toimenpiteistä aiheutuneista välittömistä tai välillisistä vahingoista.

Sinua voisi kiinnostaa
Helsingin pörssi
TOP 10 -osakkeet, jotka löytyvät parhaiden salkunhoitajien salkuista
Haastattelussa Wimaon johto – yritys ratkaisee globaalin muovijäteongelman kannattavasti
Parhaat yhdistelmärahastot
Vertailussa suosituimmat yhdistelmärahastot – katso parhaat!
Sijoittajan valinnat