Kiinnostaako ETF-sijoittaminen? Näillä vinkeillä onnistut.

ETF-rahastoja pidetään yhtenä tämän vuosituhannen tärkeimmistä innovaatioista sijoitusalalla. Ne ovat avanneet piensijoittajalle sijoitusvaihtoehtoja, joihin aiemmin on ollut pääsy vain suursijoittajilla. Alla on kahdeksan kysymystä ja vastausta aloittelevan ETF-sijoittajan tarpeisiin.

Sijoittaja.fi
Sijoittaja.fi

ETF-rahastoja pidetään yhtenä tämän vuosituhannen tärkeimmistä innovaatioista sijoitusalalla. Ne ovat avanneet piensijoittajalle sijoitusvaihtoehtoja, joihin aiemmin on ollut pääsy vain suursijoittajilla. Alla on kahdeksan kysymystä ja vastausta aloittelevan ETF-sijoittajan tarpeisiin.

ETF:t pähkinänkuoressa

  • ETF on indeksiä seuraava rahasto, jonka osuuksilla voi käydä kauppaa pörssissä samalla tavoin kuin osakkeilla.
  • ETF:illä voi sijoittaa esimerkiksi osakkeisiin, korkoihin ja raaka-aineisiin ja lähes mille tahansa maantieteelliselle alueelle tai toimialalle.
  • Oikean indeksin ja ETF:n valinnalla on väliä.
  • ETF-sijoittaminen ei ole sen riskisempää kuin perinteiseen rahastoon sijoittaminen.
  • Tärkein ETF:n tehokkuutta mittaava tunnusluku on tuottoero indeksiin (tracking difference).
  • ETF:n NAV-arvo kertoo ETF:n sisältämien arvopapereiden markkina-arvon osuutta kohti.
  • Lähes kaikki osakevälittäjät (mm. pankit) tarjoavat mahdollisuuden ETF:illä kaupankäyntiin.
  • ETF:t, jotka eivät jaa tuotto-osuuksia, ovat suomalaiselle sijoittajalle veronäkökulmasta yksinkertaisimpia.

Sijoittaja.fi:n ETF-työkalu auttaa sijoittajaa tehokkaan ETF:n valinnassa. Työkalu pisteyttää ETF:t niiden tehokkuuden perusteella. Tehokkuuden laskemisessa huomioidaan mm. hallinnointikulu, tuottoero indeksiin, tuottoeron vakaus, osto- ja myyntihintojen erotus, kaupankäyntivaluutta, ETF:n koko ja pörssivaihto jne. Työkalu tekee selvitystyön ja tehokkuuden laskemisen sijoittajan puolesta. Sijoittaja voi helposti vertailla ETF:iä eri ominaisuuksien perusteella. Lisäksi ETF-työkalusta löytyy linkki ETF:n tietosivulle, josta voi tarkistaa yksityiskohtaisemmat tiedot ETF:stä.

Sisällysluettelo

  1. Mikä on ETF?
  2. Mihin voin sijoittaa ETF:ien kautta?
  3. Mihin ETF:iä valitessa kannattaa kiinnittää huomiota?
  4. Mitä riskejä ETF:iin liittyy?
  5. Mitä kuluja ETF-sijoittamiseen liittyy?
  6. Mitä kannattaa ottaa huomioon, kun ostaa tai myy ETF-osuuksia?
  7. Mistä ETF:ien osuuksia voi ostaa?
  8. Miten ETF-sijoittajaa verotetaan?

1. Mikä on ETF?

  • ETF (Exchange Traded Fund) on rahasto, jonka osuuksilla käydään kauppaa pörssissä samalla tavoin kuin osakkeilla.
  • ETF seuraa tyypillisesti indeksiä, kuten OMX Helsinki 25 -indeksiä tai S&P 500 -indeksiä. ETF seuraa indeksiä joko fyysisesti tai synteettisesti replikoiden. Fyysinen ETF sisältää samat arvopaperit kuin indeksi. Synteettisessä liikkeeseenlaskija takaa indeksin mukaisen tuoton johdannaissopimuksilla.
  • Sijoittaja saa tuottonsa niin kuin muidenkin rahastojen omistajat: osuuden arvonnousuna, ETF:n maksamana tuottona tai kumpanakin. Useat ETF:t sijoittavat uudelleen tuotot, jolloin sijoittaja säästyy osinkojen verotukselta.

2. Mihin voin sijoittaa ETF:ien kautta?

  • ETF:iä on erittäin laaja valikoima lähes kaikkiin sijoittajan tarpeisiin. ETF-rahastojen avulla sijoittaja pääsee käsiksi huomattavasti laajempaan valikoimaan kuin suomalaisten rahastojen avulla.
  • ETF:iä on tarjolla eri omaisuusluokkiin ja maantieteellisille alueille. Esimerkiksi osakemarkkinoilta voit valita tietylle toimialalle, tiettyyn maahan tai muulle maantieteelliselle alueella sijoittavan ETF:n. Korko-ETF:istä löytyy vaihtoehtoja sellaisiin korkoluokkiin, joita Suomessa ei ole muuten tarjolla. Voit myös sijoittaa esimerkiksi fyysiseen kultaan tai laajasti hajautettuun raaka-aineindeksiin.
  • ETF:n avulla voi myös rajata sijoituskohteeseen liittyvää riskiä. Voit esimerkiksi sijoittaa Japanin osakemarkkinoille sijoittavaan ETF:ään, joka on suojattu jenin arvon muutoksesta suhteessa euroon.
  • Suurin osa ETF:stä jäljittelee jotain markkinaindeksiä. Se tarkoittaa, että ETF:n sisältö on mahdollisimman tarkka kopio nimikkoindeksistä.
  • ETF voi myös noudattaa jotakin strategiaa. ETF voi koostua esimerkiksi arvoyhtiöistä, hyvistä osingonmaksajista tai osakkeista, jotka täyttävät vaaditut ESG-kriteerit.

3. Mihin ETF:iä valitessa kannattaa kiinnittää huomiota?

  • Päätä ensin, mille markkinoille haluat sijoittaa. Se on päätöksistäsi tärkein. Varmistu, että ymmärrät, miten nämä markkinat toimivat ja mitä riskejä niillä toimimiseen liittyy.
  • Mieti, haluatko sijoittaa markkina-arvopainotteiseen indeksiin vai oletko strategiasijoittaja? Sijoittaja.fi:n ETF-työkalusta löytyvät tärkeimmät markkina-arvopainotteiset ja strategiaindeksit eri markkinoille.
  • Tarkista, että sinua kiinnostavat ETF:t seuraavat indeksiään tehokkaasti. Tätä mitataan kahdella tunnusluvulla: tuottoerolla indeksiin (tracking difference) ja tuottoeron vakaudella (tracking error). Tuottoero kertoo, minkä verran ETF:n tuotto on poikennut indeksin tuotosta. Mitä vähemmän ETF:n tuotto eroaa indeksistä, sitä parempi.
  • Älä sijoita vivutettuihin ja käänteisiin ETF:iin ennen kuin varmasti ymmärrät, miten tuotteet toimivat ja mitä riskejä niihin sisältyy.

4. Mitä riskejä ETF:iin liittyy?

  • ETF:t elävät markkinoidensa mukana samaan tapaan kuin muutkin rahastot. Jos ETF:n sijoituskohteiden arvo laskee, senkin arvo laskee. Jos ETF sijoittaa yksittäiseen maahan tai toimialaan, sen arvonvaihtelut ovat todennäköisesti suurempia kuin laaja-alaisten ETF:ien. ETF:ien sijoitukset on kuitenkin hajautettu useisiin kohteisiin, mikä pienentää yksittäisiin sijoituskohteisiin liittyvää riskiä.
  • Euroalueen ulkopuolelle sijoittavissa ETF:issä sijoitukset altistuvat valuuttakurssien heilahteluille. ETF:istä tosin löytyy vaihtoehtoja, joissa valuuttakurssimuutokset on eliminoitu, jolloin sijoittaja saa indeksin tuoton.
  • Usein virheellisesti luullaan, että ETF:issä olisi merkittävää vastapuoliriskiä tai liikkeeseenlaskijariskiä. Jos ETF on ns. UCITS-rahasto, ei ETF:ssä ole vastapuoliriskiä enempää kuin perinteisessä rahastossa. Tällöin riski saa olla enintään 10 % rahaston arvosta. Useat ETF-talot ovat rajanneet riskin pienemmäksi. Liikkeeseenlaskijariskiä ETF:issä ei ole, kuten ei ole perinteisissä rahastoissakaan. ETF-osuuden omistajilla on suora omistusoikeus ETF-rahaston arvopapereihin.
  • Synteettisten ETF-rahastojen vastapuoliriski syntyy siitä, että vastapuoli (investointipankki) takaa ETF:n omistajille indeksin mukaisen tuoton. Pahimmassa tapauksessa, eli siinä, että investointipankki menisi konkurssiin, tuottoa ei voitaisi taata ETF:n omistajille. Tämä vastapuoliriski ei UCITS-rahastoja koskevan lainsäädännön mukaan kuitenkaan voi olla kuin enintään 10 %:n rahaston arvosta. Sijoittaja saa siten pahimmassakin tapauksessa vähintään 90 %:ia synteettisen ETF-rahaston arvosta.
  • Liikkeeseenlaskijariskiä sen sijaan voi olla ETC- tai ETN-tuotteissa, joiden arvo seuraa tyypillisesti jonkin raaka-aineen hintakehitystä.

5. Mitä kuluja ETF-sijoittamiseen liittyy?

  • ETF:ien liikkeeseenlaskijat veloittavat rahaston pääomasta vuotuisen hallinnointipalkkion samaan tapaan kuin tavallisia rahastoja pyörittävät rahastoyhtiöt. ETF:ien palkkiot ovat tosin lähes aina selvästi pienempiä kuin tavallisten rahastojen.
  • ETF:ien palkkioita kannattaa vertailla: samoille markkinoille sijoittavien ETF:ien palkkioissa voi olla eroja. Yleensä edullisimpia ovat suurille markkinoille sijoittavat ETF:t. Kalleimpia ovat pienillä markkinoilla toimivat ja tiettyä strategiaa noudattavat ETF:t.
  • Sijoittajille jäävää tuottoa pienentää myös ETF:ien käymä arvopaperikauppa. Markkinaindeksejä jäljittelevillä ETF:illä nämä kulut pysyvät yleensä pieninä. Merkittävimpiä ne ovat tiettyä strategiaa seuraavissa ETF:ssä.
  • Tärkein ETF-sijoittajan kulu syntyy tuottoerosta indeksiin. Tämä tuottoero pitää sisällään hallinnointipalkkion, arvopaperikaupan kulut ja muut kulut.
  • Kuluja syntyy myös ETF:iä ostettaessa ja myytäessä – välittäjiä kannattaa kilpailuttaa!
  • Sijoittajan tuottoa syö myös osto- ja myyntihintojen erotus. Se on yleensä pienin suurilla ETF:illä, joiden osuuksilla käydään ahkerasti kauppaa. Jos ETF:n noteerausvaluutta ei ole euro, kuluja tulee myös valuutanvaihdosta.
  • Korko-ETF:issä osto- ja myyntihintojen erotus on yksityissijoittajalle huomattavasti alempi kuin sijoittamalla suoraan joukkovelkakirjalainoihin.

6. Mitä kannattaa ottaa huomioon, kun ostaa tai myy ETF-osuuksia?

  • ETF:n NAV-arvo kertoo ETF:n sisältämien arvopapereiden käyvän arvon (Net Asset Value) per osuus. ETF:n osto- ja myyntinoteerauksia kannattaa verrata siihen. Yleensä kaupankäyntihinta on lähellä arvopapereiden käypää arvoa. Jos poikkeama on suuri, kannattaa tarkistaa ETF:n kotisivuilta, mistä ero johtuu.
  • Yksityissijoittajat eivät pysty ostamaan Yhdysvaltoihin listattuja ETF:iä vuonna 2018 voimaan tulleen EU-lainsäädännön myötä. Yksityissijoittajat pääsevät kuitenkin käsiksi Yhdysvaltoihin sijoittaviin ETF:iin, jotka on listattuna mm. Irlantiin ja Saksaan.

7. Mistä ETF:ien osuuksia voi ostaa?

  • Helsingin pörssin ETF-tarjonta on niukkaa, minkä vuoksi ETF-sijoittaja päätyy melkein aina ulkomaisiin pörsseihin. Kaupankäynti onnistuu kotimaisten välittäjien kautta yhtä mutkattomasti kuin kotimaisten osakkeiden ostaminen ja myyminen.
  • Kauppapaikkoja, niiden valikoimia ja tiedon tarjontaa voi käydä katsomassa välittäjän esimerkiksi Nordnetin nettisivuilta. Myös kaikki suurimmat pankit tarjoavat mahdollisuuden ETF-kaupankäyntiin.

8. Miten ETF-sijoittajaa verotetaan?

  • ETF-sijoittaja maksaa pääomaveron ETF:stä saamastaan tuotto-osuudesta (eli ”osingosta”) ja osuuksien myynnistä saamistaan myyntivoitoista. Verotusta mutkistaa se, että ETF-sijoittaja on usein tekemisissä ulkomaisten arvopapereiden kanssa.
  • Helpoimmalla selviää, jos sijoittaa ETF:ään, joka ei jaa tuottoa. Jos sijoittaja on yleisesti verovelvollinen Suomessa, hänen myyntivoittonsa verotetaan täällä. Jos käyttää Suomessa toimivaa välittäjää, kauppatietojen pitäisi kulkea suoraan verottajalle ja esitäytettyyn veroilmoitukseen. Sijoittajan vastuulle jää ilmoituksen tarkistaminen ja korjaaminen.

Apua ETF-sijoittamiseen

Löydä sijoitustyyliisi sopivat ETF:t tuhansien ETF:ien joukosta

Sijoittaja.fi:n ETF-työkalun avulla ETF:ien vertailu ja valinta on helppoa. Mukana yli 3 000 ETF:ää. ETF-työkalu pisteyttää ETF:t ja lajittelee ne tehokkuuden perusteella. Löydät työkalusta myös valitsemiamme valmiita ETF-ideoita ja mallisalkkuja. 

Sinua voisi kiinnostaa
Helsingin pörssi
TOP 10 -osakkeet, jotka löytyvät parhaiden salkunhoitajien salkuista
Haastattelussa Wimaon johto – yritys ratkaisee globaalin muovijäteongelman kannattavasti
Parhaat yhdistelmärahastot
Vertailussa suosituimmat yhdistelmärahastot – katso parhaat!
Sijoittajan valinnat