Analyysi: Nordea jatkaa vahvaa tuloksen tekoa

Nordean tuotot kasvoivat Q2:lla 22 prosenttia vahvan korkokatteen nousun ansiosta. Neljännes oli jo kymmenes peräkkäinen, jona Nordea on kasvattanut liikevoittoaan.

Sijoittaja.fi
Sijoittaja.fi

Nordean tuotot kasvoivat Q2:lla 22 prosenttia vahvan korkokatteen nousun ansiosta. Neljännes oli jo kymmenes peräkkäinen, jona Nordea on kasvattanut liikevoittoaan.

Nordea

Yli 200 vuoden päähän juureutuva Nordea Bank Oyj on tänä päivänä Pohjoismaiden suurin finanssikonserni. Nordea siirsi pääkonttorinsa Ruotsista Suomeen vuonna 2018 samalla kun ruotsalainen emoyhtiö sulautui suomalaiseen tytäryhtiöön. Sulautumisen myötä Nordea Bank Oyj:n osake siirtyi Nasdaq Helsinki -pörssiin. Pankilla on arviolta yli 10 miljoonaa henkilöasiakasta ja 0,6 miljoonaa yritysasiakasta. Nordean liiketoiminta jakautuu neljään segmenttiin, jotka ovat Personal Banking, Business Banking, Large Corporates & Institutions ja Asset & Wealth Management. Vaikeiden vuosien jälkeen Nordea on palannut takaisin laatuyhtiöksi.

Q2/2023 – Korkokate kasvoi huimat 40 prosenttia

Nordeanliiketoiminnan tuotot olivat 2 955 M€ (ennuste 2 941,6 M€) ja liikevoitto oli 1 718 M€ (ennuste 1 718,4 M€). Tuotot kasvoivat kaikilla Nordean liiketoiminta-alueilla kuluja nopeammin. Tuotot kasvoivat toisella neljänneksellä 22 prosenttia Norjan ja Ruotsin heikkojen valuuttojen huomattavista epäsuotuisista vaikutuksista huolimatta. Tuotot kasvoivat pääasiassa korkokatteen 40 prosentin nousun ansiosta, korkokatteen ollessa 1 831 milj. euroa. Liikevoitto kasvoi 26 prosenttia vuoden takaisesta.

Nordean oman pääoman tuotto kasvoi 18,4 prosenttiin vuoden takaisesta 13,6 prosentista. Oman pääoman tuottoa paransivat vahva tuottokasvu, toiminnan tehostuminen ja erittäin hyvin hajautettuun luottosalkkuun perustuvat matalat riskikustannukset. Kulu/tuotto-suhde parani 46 prosentista 40 prosenttiin, kun viranomaismaksuja ei oteta huomioon. Osakekohtainen tulos kasvoi 32 prosenttia 0,37 euroon. Asuntoluottojen volyymit olivat samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Yritysluottojen volyymit kasvoivat 4 prosenttia.

Talouskasvun hidastumisesta huolimatta saamiskohtaisten luottotappioiden nettomäärä pysyi matalana ja oli 25 miljoonaa euroa (3 korkopistettä). Johdon harkintaan perustuva luottotappiovarauspuskuri pidettiin ennallaan paikallisissa valuutoissa laskettuna (euroiksi muunnettuna 572 miljoonaa euroa). Nordean ydinvakavaraisuussuhde parani 15,7 prosentista 16,0 prosenttiin hyvän tuloskehityksen ansiosta. Vuoden 2023 näkymät on päivitetty: oman pääoman tuoton odotetaan nyt olevan yli 15 prosenttia, kun sen aiemmin odotettiin olevan yli 13 prosenttia.

Sijoittajan näkökulma

Vuoden 2023 toinen neljännes oli jo kymmenes peräkkäinen neljännes, jolloin Nordea on pystynyt kasvattamaan liikevoittoaan vuositasolla. Nordean osake oli vuoden 2022 lopulta selvässä nousussa, mutta maaliskuussa pankkisektorin ongelmat ja siitä aiheutunut epävarmuus markkinoilla osuivat myös Nordean osakkeeseen, joka putosi reippaasti helmikuun huipuista.

Norden Q2-tulos oli jälleen vahvalla tasolla ja korkokatteen 40 prosentin nousu on mykistävä. Pankkisektorin ongelmat eivät näy juuri ollenkaan Nordean toiminnassa, mikä kertoo yhtiön olevan todella vakaalla pohjalla. Tuotot kasvoivat pankin kaikilla liiketoiminta-alueilla kuluja nopeammin, ja Nordean johto kertoo tavoitteekseen pitää kehitys samalla uralla myös jatkossa. Myös pankin pääomarakenne on vahvalla tasolla, ja Nordea kertoi käynnistäneen 28.4. neljännen omien osakkeiden takaisinosto-ohjelman, mikä kielii hyvästä kassatilanteesta. Vaikka Q2-tulos oli vahva, eivät markkinat jaksaneet siitä suuremmin innostua. Nordean osake on pysytellyt tulosjulkistuksen jälkeen 10 – 10,5 euron välillä.

Nordean konsernijohtaja Frank Vang-Jensenin mukaan talouskasvun hidastuminen ja korkojen nousu näkynyt epäsuotuisasti liiketoiminnan volyymien kasvussa, pääasiassa asuntoluottojen puolella. Elinkustannusten kasvu ja kuluttajien heikentynyt luottamus ovat vähentäneet asuntolainojen ja sijoitustuotteiden kysyntää. Hidastuneesta talouskasvusta huolimatta yritysluottojen volyymit jatkavat kasvuaan etenkin Norjassa ja Ruotsissa.

Nordean johto kertoo olevansa sitoutunut jatkamaan johdonmukaista työtä, jolla konsernin tulosta nostettaisiin entistäkin korkeammalle tasolle. Nordean strategia näyttäytyy vakaana, ja pankki liikkuu tavoitteitaan kohti varsin määrätietoisesti. Finanssikonsernin suurimpana riskinä on edelleen taantuma, joissa pankkiosakkeet historiassa eivät ole pärjänneet hyvin.

Vertaile Nordean osaketta muihin Euroopan pankkien osakkeisiin

Kokonaispisteiltään (69) Nordea Bank Oyj:n osake on Osaketyökalun paremmalla puoliskolla. Nordea saa keskimääräistä paremmat pisteet laadusta, arvosta ja matalariskisyydestä. Vertaile Nordeaa sen eurooppalaisiin kilpailijoihin Kansainvälisten osakkeiden työkalussa.

Sinua voisi kiinnostaa
Helsingin pörssi
TOP 10 -osakkeet, jotka löytyvät parhaiden salkunhoitajien salkuista
Haastattelussa Wimaon johto – yritys ratkaisee globaalin muovijäteongelman kannattavasti
Parhaat yhdistelmärahastot
Vertailussa suosituimmat yhdistelmärahastot – katso parhaat!
Sijoittajan valinnat