Rakenna salkun ydin kustannustehokkailla ETF- tai indeksirahastoilla

Sijoittaja.fi on koonnut kansainvälisen sijoitustutkimuksen keskeisimmät havainnot aktiivisten rahastojen menestyksestä suhteessa passiivisiin rahastoihin.

Sijoittaja.fi
Sijoittaja.fi

Sijoittaja.fi on koonnut kansainvälisen sijoitustutkimuksen keskeisimmät havainnot aktiivisten rahastojen menestyksestä suhteessa passiivisiin rahastoihin.

Aktiiviset rahastot häviävät kustannusten jälkeen passiivisille vertailukohdilleen

Kansainvälisen rahastotutkimuksen keskeisin havainto on se, että aktiivisista rahastoista karkeasti noin kolmannes onnistuu voittamaan kulujen jälkeen vertailuindeksinsä. Valitettavasti menestys on melko satunnaista. Mitä pidempi tarkastelujakso, sitä harvempi rahasto onnistuu voittamaan vertailuindeksinsä. Sama lainalaisuus pätee rahastojen lukumäärään, mitä useampi rahasto salkussa on, sitä todennäköisemmin salkku häviää indeksille. Tästä syystä salkun ydin kannattaa yleensä aina rakentaa kustannustehokkailla ETF- tai indeksirahastoilla.

Aktiivisia rahastoja käytettäessä huomio tiettyihin ominaisuuksiin

Aktiivisten rahastojen erot ovat kuitenkin suuria. Tutkimukset osoittavat, että kaikkein todennäköisemmin rahasto häviää vertailuindeksilleen, mikäli se kuuluu ns. piiloindeksoijien joukkoon.

Aktiiviset ja passiiviset rahastot
Valtaosa tutkimuksista tukee vahvasti passiivista ETF-rahastosijoittamista aktiiviseen rahastosijoittamiseen verrattuna

Tietyt aktiivirahaston ominaisuudet kuitenkin parantavat sen menestystä ja tarjoavat perusteluja aktiivirahastoon sijoittamiselle. Alla oleva Rahastosijoittamisen päätöksentekokaavio on hyvä ohjenuora rationaaliselle sijoittajalle valittaessa aktiivisen rahaston ja passiivisen ETF-rahaston välillä.

Rahastosijoittamisen-päätöksentekokaavio

Löydä markkinoiden tehokkaimmat ETF:t

Sijoittaja.fi:n ETF-valintatyökalun avulla sijoittaja löytää markkinoiden tehokkaimmat ETF:t helposti ja nopeasti halutuille markkinoille. Tutustu ETF-valintatyökaluun.

 

Sinua voisi kiinnostaa
Helsingin pörssi
TOP 10 -osakkeet, jotka löytyvät parhaiden salkunhoitajien salkuista
Parhaat yhdistelmärahastot
Vertailussa suosituimmat yhdistelmärahastot – katso parhaat!
Näin Suomen viisi suosituinta rahastoa ovat tuottaneet
Sijoittajan valinnat