Kuusi osakeideaa Pohjoismaista vuodelle 2023

Valitsimme Pohjoismaiden pörsseistä kuusi osakeideaa vuodelle 2023. Mukana on tunnettuja jättiyrityksiä ja kaksi nopeasti kasvavaa teknologiayritystä. Näillä osakkeilla voi hakea hajautusta Suomi-salkkuun.

Sijoittaja.fi
Sijoittaja.fi

Valitsimme Pohjoismaiden pörsseistä kuusi osakeideaa vuodelle 2023. Mukana on tunnettuja jättiyrityksiä ja kaksi nopeasti kasvavaa teknologiayritystä. Näillä osakkeilla voi hakea hajautusta Suomi-salkkuun.

Pohjoismaat ovat tarjonneet erinomaista tuottoa

Pohjoismaiden pörssit ovat tuottaneet hyvin. Viimeisen viiden vuoden aikana Tanska, Norja, Ruotsi ja Suomi ovat tuottaneet paremmin kuin eurooppalainen yleisindeksi. Parasta tuottoa on tarjonnut Tanska.

Kaksi osakeideaa Tanskasta

Novo Nordisk on ylivoimaisesti Pohjoismaiden suurin yhtiö markkina-arvolla mitattuna. Yhtiön markkina-arvo on 220 miljardia euroa, kun seuraavaksi suurimman norjalaisen Equinorin markkina-arvo on 89 miljardia euroa. Novo Nordisk on lääkeyhtiö, joka kehittää lääkkeitä diabeteksen ja muiden vakavien kroonisten sairauksien, kuten liikalihavuuden, sekä harvinaisten veri- ja hormonaalisten sairauksien voittamiseksi. Kaikki kyseiset sairaudet ovat suuri ja kasvava ongelma länsimaissa.

Vuonna 2022 Novo Nordiskin liikevaihto kasvoi 26 % Tanskan kruunuissa ja 16 % kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna 177,0 miljardiin Tanskan kruunuun. Liikevoitto kasvoi 28 % Tanskan kruunuissa ja 15 % kiinteillä valuuttakursseilla (CER) laskettuna 74,8 miljardiin Tanskan kruunuun. Vuoden 2023 näkymien osalta sekä liikevaihdon että liikevoiton kasvun odotetaan olevan 13-19 % kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna.

Novo Nordisk on matalariskinen vakaasti kasvava laatuosake. Osake ei ole halpa, sillä P/E-luku on vuoden 2023 tulosennusteella 29. Vertailu muihin pohjoismaisiin suuriin terveydenhuoltosektoriin osoittaa, että Novo saa parhaat pisteet Osaketyökalussa.

Toinen osakeideamme Tanskasta on olutjätti Carlsberg. Maailmantalouden pelätään ajautuvan taantumaan vuonna 2023. Kuluttajat eivät historian aikana ole jättäneet oluitaan juomatta edes taantuman aikana. Siksi Carlsberg on vakaa osakevalinta, tuli sitten taantuma tai ei.

Kolmannen vuosineljänneksen tulosraportissa Carlsbergin toimitusjohtaja oli tyytyväinen yhtiön tulokseen vahvalla volyymikasvulla Aasiassa ja monilla Euroopan markkinoilla, mikä yhdessä vahvan hinta/mix-kehityksen kanssa johti 11,6 %:n liikevaihdon kasvuun. Yhtiö nosti ohjeistustaan ja odottaa nyt toiminnan orgaanista kasvua. Liikevoiton yhtiö odottaa olevan 10 – 12 prosentin tasolla. Vuonna 2022 yhtiön tulokseen vaikutti negatiivisesti Venäjän toiminnoista luopuminen. Toimintoja ei ole vielä divestoitu, mutta niistä on jo tehty 1,4 miljardin euron alaskirjaus.

Osaketyökalussa Carlsberg saa hyvät kokonaispisteet. Osakkeen riski on matala. Laatu on hyvä ja Carlsberg on erinomainen osinko-osake. Arvostusluvut osakkeelle ovat kohtuulliset. P/E on alle 18 ja analyytikot odottavat osakekohtaiselle tulokselle yli 13 prosentin vuosikasvua.

Kaksi osakeideaa Norjasta

Oslon pörssiä ei voi ohittaa ilman energiasektoria. Valitsimme energiasektorilta sen suurimman yhtiön Equinorin, josta Norjan valtio omistaa enemmistön. Vuosi 2022 oli Equinorille erinomainen. Q3:lla yhtiö teki operatiivista liikevoittoa 26,1 miljardia dollaria. Tulos on suurempi kuin Microsoftilla tai Applella. Jättimäinen tulos ei valu suoraan osakeenomistajille, sillä Equinor maksaa veroja yli 70 prosenttia tuloksesta.

Vuonna 2022 ja siitä eteenpäin Equinor hyötyi siitä, että kaasutoimitukset Venäjältä Eurooppaan katkesivat. Equinor toimitti maakaasua Keski-Eurooppaan, mikä oli korkeiden energiahintojen ohella yksi tuloksen taustatekijöistä.

Equinor on suurista eurooppalaisista energiayhtiöistä selvästi parhaiten tuottanut osake. Arvostuslukujen perusteella Equinor on keskitasoa, mutta osinkotuotto on joukon paras. Equinor haluaa olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. Uusiutuvan energian tuotannon yhtiö aikoo 20 kertaistaa vuoteen 2030 mennessä.

Toinen osakeidea Norjasta on kasvuosake Nordic Semiconductor. Yhtiö on puolijohdeyritys, joka on erikoistunut esineiden Internetiin (IoT) toimivaan langattomaan viestintätekniikkaan. Yhtiö on markkinajohtaja Bluetooth-teknologiassa.

Yhtiöllä on erinomainen pitkän aikavälin tuottohistoria. Vuonna 2022 osake laski muiden puolijohdesektorin osakkeiden tavoin.

Lähde: TradingView

Tuoton taustalla on yhtiön vahva kasvu. Kolmen vuoden keskimääräinen liikevaihdon kasvu on 45 prosenttia vuodessa. Vuonna 2022 tarjontapuolen ongelmat piikiekoissa ovat vaikuttaneet liikevaihdon kasvuun. Q4:lle liikevaihdon kasvun ennakoidaankin olevan ”vain” 17 prosenttia. Tilauskanta Tier 1 -tason asiakkailta on kuitenkin vahvana. Näitä asiakkaita ovat Samsung, Apple, Amazon ja Google.

Yhtiö ennustaa yhden miljardin dollarin liikevaihtoa vuodelle 2023 ja siitä eteenpäin 25 prosentin vuotuista kasvua.

Kaksi osakeideaa Ruotsista

Assa Abloy on ensimmäinen osakeidea Ruotsista. Kyseessä on maailmankuulu teollisuusyhtiö, jolla on 140-vuotinen historia. Assa Abloy on maailman johtava sisäänpääsyratkaisujen valmistaja.

Assa Abloy on yksi pohjoismaiden laadukkaimmista teollisuusosakkeista, joka on myös kasvanut vakuuttavasti. Keskimääräinen liikevaihdon kasvu viimeiseltä kolmelta vuodelta on 12,7 prosenttia vuodessa. Q3:lla Assa Abloy kasvoi 14 % ja operatiivinen liikevoitto 47 prosenttia.

Yhtiön liiketoiminta on kestänyt historiassa erinomaisesti taantumia. Liikevaihdon kasvun ja liiketulosprosentin vaihtelu on ollut taantumissa vähäistä. Yhtiö ennakoi kasvun jatkuvan myös tulevina vuosina.

Lähde: Assa Abloy

Historiassa Assa Abloyn osakkeen P/E-luku on ollut 25-30 välillä. Tällä hetkellä P/E-luku on 20. Se on historiaan peilaten edullinen, koska markkina on pelännyt taantumaa. Nyt onkin mielenkiintoista nähdä, miten Assa Abloy kestää orastavan taantuman vuonna 2023, jos se on tullakseen.

Toinen idea Ruotsista on Evolution. Se on yksi Pohjoismaiden nopeimmin kasvaneista pörssiyhtiöistä.

Evolution on ruotsalainen yritys, joka kehittää digitaalisia kasinopelejä. Evolution kehittää, tuottaa ja lisensoi täysin integroituja B2B-verkkokasinoratkaisuja muille pelialan yhtiöille. Tällä hetkellä yritys työllistää yli 10 000 työntekijää Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Evolutionilla on uskomaton 66 prosentin kolmen vuoden keskimääräinen vuotuinen liikevaihdon kasvuvauhti. Q3:lla Evolution kasvoi 37 prosenttia. Kasvu oli vauhdikkainta pandemiassa ja vuonna 2022 se hidastui. Lähes 40 prosentin kasvu on silti vakuuttavaa. Yhtiö on erittäin kannattava käyttökatteen ollessa 70 prosentin tasolla.

Evolution saa Osaketyökalussa korkeat kokonaispisteet. Evolution on laadukas kasvuyhtiö, joka maksaa kaiken lisäksi osinkoa. Osake on laskenut vuoden 2022 alun huipputasoista ja arvostuskertoimet ovat nyt voimakas kasvu huomioiden kohtuulliset.

Lue laajat analyysit Pohjoismaisista osakeideoista

Sinua voisi kiinnostaa
Tekoälyn hyödyntäminen sijoittamisessa
Helsingin pörssi
TOP 10 -osakkeet, jotka löytyvät parhaiden salkunhoitajien salkuista
Haastattelussa Wimaon johto – yritys ratkaisee globaalin muovijäteongelman kannattavasti
Sijoittajan valinnat