Haastattelussa pörssiin listautuvan Enersensen johto

Enersense International Oyj ”Enersense” suunnittelee listautumista First Northiin. Yhtiön johto vastaa sijoittajien kysymyksiin.

Sijoittaja.fi
Sijoittaja.fi

Enersense International Oyj ”Enersense” suunnittelee listautumista First Northiin. Yhtiön johto vastaa sijoittajien kysymyksiin.

Mikä on Enersense?

Enersensen missio on teollisuuden kilpailukyvyn kehittäminen. Yhtiö on erikoistunut teollisuuden vaativien rakennus- ja huoltohankkeiden optimointiin projektihallinnan, -resursoinnin ja –tuotannon osalta. Enersense on pitkäjänteisesti panostanut digiteknologian hyödyntämiseen ja ohjelmistoalustatalouteen esimerkiksi työmaaturvallisuuden parantamiseksi.

Yhtiön asiakkaita ovat kansainväliset suuryritykset ja kansainvälisesti toimivat suomalaiset yritykset. Enersense on toteuttanut asiakasprojekteja kansainvälisesti yli 30 maassa. Yhtiön tuotteet ja palvelut ovat jaettu kolmeen liiketoiminta-alueeseen:

  1. Resurssit
  2. Digitaaliset ratkaisut ja palvelut sekä
  3. Suunnittelu ja tuotanto.

Liikevaihdon kasvu on ollut voimakasta. Vuodesta 2015 liikevaihto on kasvanut 17,2 miljoonasta eurosta 47 miljoonaan euroon vuonna 2017. Yhtiön on ollut samalla hyvin kannattava.

Enersensen visiona on olla teollisuudelle johtavia seuraavan sukupolven liiketoimintakumppaneita Pohjoismaissa ja Euroopassa. Yhtiön strategiana on jatkaa kasvua orgaanisesti ja yritysostoin. Tavoitteena on kasvattaa liikevaihto 100 miljoonaan euroon vuoteen 2021 mennessä.

Enersensen kasvutarina pörssin listautuvaksi yhtiöksi

Enersensen toimintaa on alusta saakka ohjannut voimakas palo löytää uudenlaisia kestäviä ratkaisuja hyvin perinteisenäkin nähdyn teollisuuden haasteisiin. Edistyksellisten toimintamallien tuominen asiakkaiden käyttöön oli ydinajatuksena kun Enersensen perusta, nykyinen hallituksen puheenjohtaja, Aaron Michelin vuonna 2005 käynnisti yhtiön toiminnan.

Nykyisenlainen liiketoiminta sai alkunsa Areva-Siemensin Olkiluoto 3 –ydinvoimalan rakentamishankkeessa, jossa tarvittiin osaajaa projektin lokalisointiin ja rekrytointiin. Sittemmin Enersensestä on tullut yksi suurimmista henkilöresurssien toimittajista Olkiluoto 3 –hankkeessa toimiville yhtiöille.

Muutostrendi teollisuudessa on, että toiminnat rakentuvat yhä enemmän projekteista. Tämän muutostrendin myötä Enersense on kehittänyt tuotteitaan ja palveluitaan kokonaistarjoamaksi. Digitalisaation avulla Enersense yhdistää teollisuuden erilaiset roolit ja liiketoimintamallit seuraavan sukupolven ratkaisuksi ja palveluiksi. Yhtiö haluaa olla tämän muutoksen mahdollistajana ja moottorina.

Osakeannista saatavat varat Enersense aikoo käyttää liiketoiminnan strategian mukaiseen vahvistamiseen sekä kasvustrategian toteuttamiseen tukemalla. Yhtiön toimitusjohtaja Jussi Holopaisen mukaan listautuminen antaisi Enersenselle mahdollisuuden ottaa seuraava askel kasvun tiellä.

Enersensen vahvuudet

Enersensen vahvuudet kilpailukentässä ovat:

  • Erityisosaaminen vaativissa teollisuushankkeissa
  • Palveluiden tuottaminen joustavasti ja globaalisti asiakkaan tarpeen mukaan
  • Ulkomaisen työvoiman hankintaosaaminen ja tehokas kansainvälinen hankintaverkosto
  • Työntekijöistä huolehtiminen houkuttelee työntekijöitä ja parantaa työmotivaatiota sekä –turvallisuutta
  • Projektiosaamisen ja –tiedon optimointi sekä hallinta E-Sense –ohjelmistoalustalla ja tukipalveluilla
  • Osoitettu kyky kasvattaa liiketoimintaa nopeasti ja kannattavasti

Miksi Enersenseen kannattaa sijoittaa?

Enersense sijoituskohteena:

  1. Toimialansa innovatiivinen edelläkävijä ja uudistaja
  2. Näyttöä kannattavasta kasvusta
  3. Ulkoistuksen ja henkilöstövuokrauksen markkina kasvaa nopeasti
  4. Erityisosaaminen teollisuuden suurprojekteissa ja merkittävät asiakasreferenssit
  5. Poikkeuksellisen vahva työvoiman hankintaosaaminen myös kansainvälisesti
  6. Kasvuhakuinen organisaatio, sitoutuneet omistajat sekä motivoitunut ja hyvinvoiva henkilöstö
  7. Voimakkaan kasvun lisäksi tavoitteena on maksaa vähintään 30 % tuloksesta osinkona

Kysymyksiin vastasi johtaja Juha Harttunen Enersense International Oyj:stä.

Listautuminen lyhyesti

Lue Enersensen listautumisanalyysi tästä!

  • Enersense suunnittelee listautumista First Northiin
  • Listautumisessa tarjotaan yhteensä 2 875 000 osaketta
    • Osakeanti 2 540 000 uutta osaketta
    • Osakemyynti 335 000 osaketta
    • Jos listautuminen ylimerkitään, uusia osakkeita voidaan tarjota lisää enintään 335 000 kpl ja myyntiosakkeita 310 000 kpl
  • Merkintäaika alkaa 4.4.2018 ja päättyy 13.4.2018 kello 16.30.
  • Merkintähinta on 5,90 euroa per osake
  • Yleisöannin merkintämäärä on 150 – 15 000 osaketta, instituutioannin merkintämäärä vähintään 15 001 osaketta
  • Merkintäpaikat
Sinua voisi kiinnostaa
Helsingin pörssi
TOP 10 -osakkeet, jotka löytyvät parhaiden salkunhoitajien salkuista
Viikon laatuosake: Marimekko tähtää kannattavaan kasvuun
Tekoälyuutiset: Nvidia ja tekoälymarkkina kasvaa edelleen
Sijoittajan valinnat