tuloskausi
Tuloskauteen liittyvät talousaiheiset uutiset ja artikkelit kootusti. Sijoittaja.fi seuraa tiiviisti tuloskautta ja analysoimme tulokset Suomesta ja maailmalta. Tee parempia sijoituspäätöksiä ja löydä uusia sijoituskohteita, artikkeleiden ja analyysien avulla. Katso kiinnostavimmat sijoituskohteet.
Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Harvian liikevaihto ja tulos olivat kasvussa, mutta luvut jäivät hieman analyytikoiden ennusteista. Osake avasi pörssissä laskuun.
Applen tulos ylitti hienoisesti odotukset maaliskunun kvartaalilla. Osake nousi selvästi, kun Apple ilmoitti ennätyksellisestä 110 miljardin dollarin osakkeiden takaisinosto-ohjelmasta sekä tulevista tekoälyyn liittyvistä julkistuksista.
Googlen Q1 yllätti positiivisesti ja osake jatkaa nousutrendissä. Kasvu on vahvaa ja osakkeen arvostuskertoimet ovat edelleen matalat.
Qt Groupin kasvu jäi odotuksista, mutta näkymät ovat hyvät. Lisäksi kannattavuus parani merkittävästi. Analyysimme perusteella osake on varsin houkuttelevilla tasoilla.
Revenion kannattavuus notkahti vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, mikä lähetti yhtiön osakkeen laskuun. Revenion ohjaus, sekä lähitulevaisuuden näkymät ovat silti aiemmalla, lupaavalla tasolla.
Stora Enso yllätti sijoittajat positiivisesti tuloksen ollessa selvästi ennakoitua paremmalla tasolla vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Kannattavuuden parantamisohjelma etenee yhtiön mukaan hyvin.
Qt Groupin neljännen neljänneksen tulos oli yhtiön historian paras. Lähivuosille yhtiö arvioi sen kasvunäkymien olevan hyvät, ja kysyntätilanteen parantuvan. Osake on edelleen ostohinnoissa.
Harvia onnistui kääntämään liikevaihtonsa kasvuun vuoden viimeisellä neljänneksellä ja samalla yhtiö ylitti tulosennusteet selvästi. Osake avasi pörssissä vahvaan nousuun.
Stora Enson heikko tuloskehitys jatkui vuoden 2023 viimeisellä neljänneksellä, ja yhtiö aloittaa uuden säästöohjelman tuloksen kääntämiseksi. Osinkoehdotus on 0,10 euroa osakkeelta.
Google teki Q4:lla tuloksen, mutta markkinareaktio oli negatiivinen. Odotukset olivat hieman liian korkealla, mutta Googlen osakkeeseen liittyy myös toinen riski, josta saatiin esimakua.
Qt Group antoi tulosvaroituksen, jonka mukaan vuoden 2023 liikevaihdon kasvu olisi jäämässä aiemmista arvioista. Sijoittajat reagoivat tulosvaroitukseen positiivisesti.