Samat osakkeet momenttilistan kärjessä

Markkinarotaatio ei ole muuttanut parhaimpien osakkeiden voimasuhteita. Voimakkaasti kasvavilla teknologiayhtiöillä edelleen paras momentti.

Sijoittaja.fi
Sijoittaja.fi

Markkinarotaatio ei ole muuttanut parhaimpien osakkeiden voimasuhteita. Voimakkaasti kasvavilla teknologiayhtiöillä edelleen paras momentti.

Momentti

Momentum-ilmiö eli momentti perustuu tekniseen analyysiin, ja se tarkoittaa nousutrendissä olevien arvopapereiden taipumusta jatkaa nousuaan. Yleensä Momentti lasketaan edellisen 3-12 kuukauden suhteellisesta kurssikehityksestä. Lähihistorian voittajaosakkeet ovat usein myös lähitulevaisuuden voittajia.

Osaketyökalumme mittaavat osakkeiden momenttia. Sijoittaja voi tarkastaa omien osakkeiden momentin tai esimerkiksi listata osakkeita momentin perusteella.

Tutustu osaketyökaluun tästä!

Suomalaiset momenttiosakkeet

Listasimme Osaketyökalulla suomalaiset momentti-osakkeet ja lajittelimme kuluvan vuoden kokonaistuoton perusteella paremmuusjärjestykseen.

Viime viikkoina markkinoilla on ollut hurjaa rotaatiota. Pohjalle lyödyt osakkeet ovat olleet parhaita markkinanousijoita ja parhaat yhtiöt ovat jääneet kyydistä. Tähän tuli loppu kuluneella viikolla, kun pohjalle lyödyt osakkeet ottivat osumaa.

Ehkäpä juuri siksi suomalaisten momenttiosakkeiden kärjessä on edelleen samoja nimiä. Verkkokauppa.com on noussut vaivihkaa kärkikolmikkoon. Kirjoitimme taannoin yhtiöstä analyysin ja momentti on ollut analyysin kirjoittamisen jälkeen vahvaa. Remedyn kurssikehitys on ollut viimeisen kuukauden laskussa. Sijoittaja, joka on odottanut pääsevänsä Remedyn kyytiin mukaan, pääsee nyt 10 % halvemmalla kuin toukokuun loppupuolella. Suomisen kurssikehitys on ollut tasaisen positiivista.

Kuvan lähde: Osaketyökalu.

Kansainväliset momenttiosakkeet

Kansainvälisten momenttiosakkeiden tuotto on moninkertainen kotimaisiin osakkeisiin nähden. Kolmen kärkiosakkeen takana on useita mielenkiintoisia kasvuyhtiöillä, jotka ovat tarjonneet erinomaisia tuottoja.

Kansainvälisissä momenttiosakkeissa kärjessä on koronakriisin ykkösosake Zoom Communications. Osakkeen meno ei ole hyytynyt edes markkinarotaatiossa. Myös Teslan monsteriralli näyttää jatkuvan ja osake tekee joka kuukausi uudet ennätykset. Zscaler on mielenkiintoinen voimakkaasti kasvava teknologiayhtiö, jonka olemme lisänneet kansainvälisten osakkeiden Osaketyökaluun. Zscaler on kyberturvallisuusyhtiö, jonka pilvipalvelut luovat nopeita, turvallisia yhteyksiä käyttäjien ja sovellusten välillä laitteesta, sijainnista tai verkosta riippumatta. 

Tutki osakkeita Osaketyökalulla

Osaketyökalun kokonaispisteytyksen perusteella uusista tulokkaista parhaimmat pisteet sai VMware. Tutki ja vertaile yllä olevia uusia tulokkaita ja muita osakkeita Osaketyökalulla:

  • Osaketyökalun pisteytystä
  • Vertaile kokonaistuottojalukuja ja riskilukuja
  • Fundamentteja, kuten tunnuslukuja ja arvostuslukuja
  • Liikevaihdon ja tuloksen kasvua
  • Analyytikkojen suosituksia
  • Työkalussa myös ESG-pisteet!
Tutustu osaketyökaluun tästä!
Sinua voisi kiinnostaa
Helsingin pörssi
TOP 10 -osakkeet, jotka löytyvät parhaiden salkunhoitajien salkuista
Viikon laatuosake: Marimekko tähtää kannattavaan kasvuun
Tekoälyuutiset: Nvidia ja tekoälymarkkina kasvaa edelleen
Sijoittajan valinnat