Sijoittaja – varo näitä sijoitustuotteita – ja pari verovinkkiä

Sijoittajalle voi tulla yllätyksenä, että osa sijoitustuotteiden tappioista ei ole verotuksessa vähennyskelpoisia. Tästä voi tulla varsinkin aktiiviselle kaupankäyjälle kymmenien tuhansien eurojen menetykset.

Timo Heikkilä
Timo Heikkilä

Sijoittajalle voi tulla yllätyksenä, että osa sijoitustuotteiden tappioista ei ole verotuksessa vähennyskelpoisia. Tästä voi tulla varsinkin aktiiviselle kaupankäyjälle kymmenien tuhansien eurojen menetykset.

Verottajan sivuilta löytyy seuraava ohje arvopaperien luovutusvoittojen verotukseen:

Muut johdannaissopimukset

Muihin johdannaissopimuksiin kuin säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteena oleviin optioihin ja termiineihin ei sovelleta luovutusvoiton verotusta koskevia säännöksiä.

Muusta johdannaissopimuksesta saatu voitto on veronalaista pääomatuloa, mutta tappio tai menetys ei ole verotuksessa vähennyskelpoinen. Tällaisia muita johdannaissopimuksia ovat esimerkiksi erilaiset OTC-johdannaiset, joiden kohde-etuutena voi olla arvopaperi, korko, valuutta tai hyödyke, CFD-tuotteet (hinnanerosopimukset) sekä Euroopan talousalueen ulkopuolisella markkinalla kaupankäynnin ja selvityksen kohteena olevat johdannaissopimukset.

Käytännön esimerkkejä tappioista, jotka eivät ole verotuksessa vähennyskelpoisia

  1. Sijoittaja ostaa kaksi listaamatonta warranttia, joista toisesta tulee 2000 euroa voittoa ja toisesta 2000 euroa tappiota, hän maksaa 2 000 euron voitosta verot, eikä saa vähentää tappiota verotuksessa. Sijoittajan sijoitustoiminnan tulos on 0 euroa, mutta hän maksaa 600 euroa veroa. Nettotulos on siten -600 euroa.
  2. Sijoittaja käyttää ulkomaista välittäjää ja ostaa Nokian osakkeita. Välittäjä käyttää CFD-tuotteita, jotka ovat esimerkiksi Tanskassa suosittuja. Sijoittaja ei omistakaan Nokian osaketta, vaan CFD-tuotteen. Sijoittaja myy Nokia-CFD:t tappiolla, mutta ei saa vähentää tappioita verotuksessa.
  3. Sijoittaja ostaa Euroopan talousalueen ulkopuoliselta markkinalta esim. USA:sta option, jolla suojaa salkkua hinnanlaskulta. Markkina jatkaa nousua ja optio erääntyy arvottomana. Sijoittaja ei saa vähentää option tappiota verotuksessa, koska optio on listattu Euroopan talousalueen ulkopuolella.

Toimi näin ennen kuin ostat johdannaisia

  1. Selvitä liikkeeseenlaskijalta, välittäjältä tai meklarilta ennen johdannaisten ostamista, ovatko sijoitustuotteen tappiot verotuksessa vähennyskelpoisia
  2. Perusta sijoitusyhtiö. Sijoitusyhtiön verotuksessa kyseisten tuotteiden tappiota ovat vähennyskelpoisia.

Sijoittajan muut verovinkit

  1. Muista vähentää sijoittaja.fi:n jäsenyysmaksu pääomatuloista kohdassa Tulonhankkimiskulut pääomatuloista.
  2. Tiesitkö, että esimerkiksi sijoitustoiminnan pääomatuloista voi saada myös työhuonevähennyksen. Työhuonevähennyksen määrä riippuu siitä, onko tulonhankkimistoiminta päätoimista vai onko kyse vain satunnaisten sivutulojen hankkimisesta. Sivutulojen hankkimisesta saa 410 euron tai 205 euron vähennyksen.
  3. Jos vuokra-asuntosi on vuokrattu kalustettuna, voit tehdä vuokratuloista kalustevähennyksen, joka on enintään 60 euroa kuukaudessa.
  4. Unohditko laittaa kaikki vähennykset veroilmoitukseen? Veroilmoitusta voi täydentää jälkikäteen.

Emme anna veroneuvontaa! 

Sinua voisi kiinnostaa
eToro verotus – lataa Excel-pohja veroilmoituksen tueksi
Osakesäästötili sijoituskohteena
Osakesäästötili UKK | Usein kysytyt kysymykset
Sijoittaja, poimi verovinkit talteen ennen vuodenvaihdetta – SIJOITTAJA -podcast 29
Sijoittajan valinnat