Teslan tulos pettymys – kurssi laski

Teslan tulos oli pettymys markkinoille. Osakekohtainen tulos jäi ennusteista. Muuten raportissa ei ollut yllätyksiä. Kasvun ennustetaan jatkuvan poikkeuksellisen vahvana tulevina vuosina.

Timo Heikkilä
Timo Heikkilä

Teslan tulos oli pettymys markkinoille. Osakekohtainen tulos jäi ennusteista. Muuten raportissa ei ollut yllätyksiä. Kasvun ennustetaan jatkuvan poikkeuksellisen vahvana tulevina vuosina.

Odotukset jälleen huippukorkealla

Markkinoiden odotukset Teslan suhteen olivat katossa ennen Q4-tulosjulkistusta. Osake oli noussut 100 % marraskuusta. Teslan arvostuskertoimet ovat todella korkeat. Osaketyökalussa sijoittaja voi tutkia ja vertailla arvostuskertoimia. Teslan 2021 ennustetulla tuloksella laskettu P/E on yli 200. Kolme vaaranmerkkiä olivat siten ilmassa ennen tulosjulkistusta.

Suoritus oli pettymys

Tesla ylsi kuudenteen perättäiseen voitolliseen kvartaaliin, mutta tuloksen takana on eriä, jotka ovat herättäneet sijoittajien keskuudessa paljon keskustelua. Teslalle tulee myyntituloja päästöohjelmiin liittyvistä sääntelyluotoista, joiden osuus Q4:lla oli 401 miljoonaa dollaria. Operatiivinen tulos oli 575 M$.

Suoritus oli pettymys markkinoille, sillä kurssi laski 5 % jälkipörssissä. Syynä kurssilaskuun oli kuitenkin ensisijaisesti vahvasti noussut kurssi ja huikea valuaatio, eikä niinkään operatiivinen suorittaminen. Toki myös EPS, joka oli 0,80$ jäi alle ennusteen 1,03$, oli pettymys.

Tesla toimitti Q4:lla 180 667 autoa, jossa on 61 %:n kasvu vuoden takaiseen nähden. Yhtiön tuotantokapasiteetti on tällä hetkellä 1 050 000 autoa vuodessa. Kapasiteetti kasvaa, kun Berlinin ja Texasin giga-factoryt valmistuvat.

Lähde: Tesla Q4-raportti

Tase on nykyään vahva

Pari vuotta sitten huolena ollut Teslan tase on nykyään vahva. Yhtiön vapaa kassavirta oli vuonna 2020 positiivinen. Sen lisäksi yhtiö järjesti kaksi osakeantia ja keräsi rahaa velkamarkkinoilta. Näiden seurauksena Teslan kassavarat ovat 19,4 miljardia dollaria.

Tesla ennustaa 50 % kasvua

Tesla ennustaa autotoimituksiin 50 %:n vuosittaista kasvua pitkällä aikavälillä. Vuonna 2021 kasvun ennakoidaan olevan kovempaa. Tämän perusteella Teslan voidaan odottaa toimittavan noin 800 000 autoa vuonna 2021. Teslan kassavarat ovat nyt niin vahvat, että yhtiöllä on kykyä edelleeninvestoida voimakkaaseen kasvuun.

Tesla ei ole pelkästään sähköautovalmistaja, vaan teknologiayhtiö, jolla on teknologinen etumatka kilpailijoihin muun muassa itseohjautuvissa autoissa. Yhtiö on myös puhtaan energian yhtiö aurinkoenergiabusineksellaan sekä energiavarastoinnillaan. Yhtiö on mukana monissa tärkeissä megatrendeissä.

Tesla on ollut osake, jota ei ole kannattanut shortata. Sama trendi jatkunee, kun pöly laskeutuu markkinoilla. Yhtiön valuaatio on kuitenkin niin korkea, ettei sitä voi fundamenttien perusteella suositella.

Sijoita Teslan osakkeeseen ilman välityspalkkiota

eToron sijoitusalustalla kansainvälisiin osakkeisiin voi sijoittaa Ilman välityspalkkiotaTesla on yksi suosituimmista osakkeista eTorossa ja sijoittajat käyvät alustalla yhtiöstä kiivasta keskustelua.

TUTUSTU eTOROON!

eToro on useita eri omaisuuseriä tukeva alusta, jonka kautta voit sijoittaa  osakkeisiin, sekä käydä kauppaa hinnanerosopimuksilla.   Hinnanerosopimukset (CFD) ovat monimutkaisia sijoitusvälineitä, joihin liittyy  suuri pääoman nopean menetyksen riski velkavivun käytöstä johtuen.  78 % yksityissijoittajien tileistä menettää rahaa käydessään kauppaa  hinnanerosopimuksilla tätä palveluntarjoajaa käyttäen.  Sinun on syytä harkita, ymmärrätkö hinnanerosopimusten toimintaperiaatteen ja  onko sinulla varaa asettaa pääomasi alttiiksi huomattavalle riskille.   Aiempi kehitys ei ole osoitus tulevasta. Esitetty kaupankäyntihistoria on alle  viisi täyttä vuotta, eikä se välttämättä riitä sijoituspäätöksen perusteeksi   Copy trading on salkunhoitopalvelu, jonka tarjoaa eToro (Europe) Ltd., joka on  Cyprus Securities and Exchange Commissionin valtuuttama ja sääntelemä.    eToro USA LLC ei tarjoa CFD:tä eikä esitä mitään vastuuta tämän julkaisun  sisällön tarkkuudesta tai täydellisyydestä. eToro USA LLC on laatinut  kumppanimme käyttämällä julkisesti saatavilla olevia ei-yhteisökohtaisia  tietoja eTorosta.

Sinua voisi kiinnostaa
Tekoälyn hyödyntäminen sijoittamisessa
Helsingin pörssi
TOP 10 -osakkeet, jotka löytyvät parhaiden salkunhoitajien salkuista
Tekoälymegatrendin kärkiyhtiön Nvidian tulos Timo Heikkilän analyysissa – SIJOITTAJA -podcast 34
Sijoittajan valinnat