Alkumetrit kertovat, mistä markkina palkitsee Q4/2021 kaudella

Tuloskausi on vauhdissa. Inflaatio ja ohjaus ovat avainsanat. Käymme läpi UPM:n, Stora Enson ja Wärtsilän tulokset ja kerromme sijoittajan pelikirjan tuloskaudelle.

Timo Heikkilä
Timo Heikkilä

Tuloskausi on vauhdissa. Inflaatio ja ohjaus ovat avainsanat. Käymme läpi UPM:n, Stora Enson ja Wärtsilän tulokset ja kerromme sijoittajan pelikirjan tuloskaudelle.

Ohjaus ja inflaatiosuoja tuloskauden kurssinousun takeet

Markkinatunnelmat tuloskauden alla ovat olleet hermostuneet, ja sama suunta on jatkunut tuloskaudella. Mikäli markkinat eivät ole olleet tyytyväisiä tulokseen, on kurssireaktio ollut raju. Esimerkiksi Netflix laski 30 % ohjauksen jäädessä odotuksista.

Suomessa tunnelma on myös ollut nihkeä. Tuloskauden avainsanat näyttävät olevan inflaatio ja näkymät. Mikäli yhtiö ei ennusta liikevaihdon ja/tai tuloskasvua vuodelle 2022, on kurssin suunta selvästi alas päin. Q4-tuloksella tai osingolla ei ole tällöin merkitystä. Myös odotuksista jäävä kannattavuus (EBIT-%) palkitaan kurssilaskulla. Se nimittäin tulkitaan markkinoilla siten, ettei yhtiöllä ole kykyä taistella inflaatiota vastaan.

Pelikirja tuloskaudelle

Sijoittajan pelikirja tälle tuloskaudelle näyttää siis olevan odota ja toimi. Vaatii kovaa riskinkantokykyä ostaa osaketta ennen tulosjulkisusta. Varmempi tapa selvitä tästä tuloskaudesta kuivin jaloin on odottaa tulos, markkinareaktio ja toimia sitten. Heikko ohjaus on myyntisignaali. Vahvat näkymät ostosignaali. Hinnoitteluvoima toinen ostosignaali. Hinnoitteluvoiman puute myyntisignaali.

Tilanne näyttää jälleen kääntyvän suurten teknologiayhtiöiden eduksi. Apple julkaisi erinomaisen Q4-raportin ja yhtiö ennusti tuotantohaasteiden hellittävän ja kasvun jatkuvan. Suoritus palkittiin kurssinousulla. Samaan aikaan ”perusteollisuuden” yhtiöt ennustavat tuloksen pysyvän 2021 tasoilla. Ei ole vaikea arvata, mihin suuntaan sijoittajien varat alkavat ohjautua. Suomalaisen sijoittajan kannattaa alkaa ohjata varoja teknologiayhtiöihin. Niiden comeback on tulossa.

Disruptiiviset teknologiaosakkeet -salkku

Stora Ensolta vahva tulos ja ok ohjaus

Stora Enson tulos ylitti selvästi ennusteet. Operatiivinen liikevoitto 426,0 M€ (ennuste 362,0 M€). Kyseessä oli yhtiön paras vuosineljänneksen tulos sitten 2000-luvun alun. Globaalit megatrendit – kuten lisääntynyt ympäristötietoisuus, entistä vahvempi keskittyminen ilmastonmuutoksen torjumiseen sekä digitalisaatio – tukevat Stora Enson strategiaa ja yhtiön uusiutuvien ja ympäristöystävällisten tuotteiden kysyntää niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä. Yhtiö ohjasi vuoden 2022 operatiivisen liiketuloksen olevan suunnilleen samalla tasolla kuin vuoden 2021 operatiivisen liiketuloksen (1 528 milj. euroa). Osinkoehdotus 0,55 (0,30) euroa.

Kurssireaktio +3,8 %. Ei tuloskasvua odotuksissa, joten ei vahvaa ajuria nostamaan kurssia tulevina kuukausina.

UPM:ltä vahva tulos, mutta heikko ohjaus

UPM:n oikaistu liikevoitto oli 461 M€ (ennuste 420,6 M€). Yhtiön tuotteiden kysyntä oli hyvää, ja myyntihintojen ja muuttuvien kustannusten nousu jatkui. Q4:n määräävä tekijä oli energiamarkkinoiden ennen näkemätön tilanne, joka vaikutti merkittävästi UPM:n paperiliiketoimintoihin mutta toisaalta siivitti yhtiön energialiiketoiminnan ennätystulokseen. Kokonaisuutena kuitenkin energian voimakas kallistuminen vaikutti tulokseen negatiivisesti. Vaikka UPM:n tulos oli todella kova, jäi yhtiön ohjaus pettymykseksi. UPM odottaa tuotteidensa kysynnän jatkuvan hyvänä ja vertailukelpoisen liikevoiton vuoden 2022 alkupuoliskolla odotetaan olevan vuoden 2021 ensimmäistä vuosipuoliskoa vastaavalla tasolla. Osinkoehdotus 1,30 (1,30) euroa.

Kurssireaktio -7,0 %. Ei tuloskasvua ainakaan H1:llä, joten kurssia voi nostaa vain rekyyli laskusta.

Wärtsilällä huikea tilauskertymä

Wärtsilän liikevaihto oli 1 597 M€ (analyytikoiden ennuste 1 403 M€) ja oikaistu liikevoitto 158 M€ (ennuste 154 M€). Tilauskertymä kasvoi 92 % ja oli 2 150 M€ isoista voimalatilauksista johtuen. Kannattavuus oli 9,9 %, mikä oli pettymys. Wärtsilä tähtää vuosittain 5%:n orgaaniseen kasvuun ja 12%:n liikevoittomarginaaliin. Wärtsilä ennakoi kysyntäympäristön olevan ensimmäisellä vuosineljänneksellä parempi kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla. Suoritus positiivinen.

Kurssireaktio -11 %. Lasku tuntuu liian rajulta ottaen huomioon Wärtsilän vahvat kasvunäkymät tilauskertymän johdosta. Osaketta kannattanee ostaa dipistä.

Seuraa tuloskautta

Sijoittaja.fi:n jäsenenä saat lukuoikeuden koko sisältöön ja käyttöoikeuden Osaketyökaluun.

Sinua voisi kiinnostaa
Helsingin pörssi
TOP 10 -osakkeet, jotka löytyvät parhaiden salkunhoitajien salkuista
Tekoälymegatrendin kärkiyhtiön Nvidian tulos Timo Heikkilän analyysissa – SIJOITTAJA -podcast 34
Viikon laatuosake: Marimekko tähtää kannattavaan kasvuun
Sijoittajan valinnat