Korkojen lasku tukee osakkeita

Korkojen ja osakemarkkinoiden liikkeet ovat tämän vuoden aikana korreloineet vahvasti vastakkaisiin suuntiin. Osakesijoittajan pitää nyt seurata korkomarkkinaa. Mitä korkomarkkina kertoo osakesijoittajalle?

Sijoittaja.fi
Sijoittaja.fi

Korkojen ja osakemarkkinoiden liikkeet ovat tämän vuoden aikana korreloineet vahvasti vastakkaisiin suuntiin. Osakesijoittajan pitää nyt seurata korkomarkkinaa. Mitä korkomarkkina kertoo osakesijoittajalle?

Korot olleet keskeisessä asemassa tänä vuonna

Kuluneen syksyn aikana korkomarkkinoiden kehitys on ollut tärkeässä osassa ohjaamassa osakemarkkinoiden liikkeitä. Korkojen nousu on kurittanut osakkeita, kun osakkeiden arvostustasot ovat laskeneet. Korkojen nousu on negatiivista osakkeille, sillä se houkuttelee sijoittajien varoja osakkeista korkomarkkinoille.

Korot kääntyivät yllättäen laskuun marraskuun alkupuolella, kun Yhdysvaltojen inflaatioluvut olivat odotuksia maltillisemmat. Kymmenvuotisista valtiolainoista suurin pudotus nähtiin Yhdysvaltojen valtiolainoissa, mutta myös eurooppalaiset valtiolainat ovat olleet laskussa.

Valtionlainojen korot laskussa

Myös riskilainojen koroissa on nähty käännettä sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Vastaava tilanne koettiin heinäkuun alussa. Riskilainojen korkojen voimakas lasku tuki osakemarkkinoiden loppukesän rallia. Tällä hetkellä riskilainojen korkojen lasku on ollut maltillisempaa kuin kesällä. Euroopassa riskilainojen korko on laskenut suhteessa hieman Yhdysvaltoja enemmän.

Riskilainojen korkojen lasku kertoo sijoittajien riskinottohalukkuuden lisääntymisestä.

Euroopassa riskilainojen korot ovat tulleet voimakkaammin alas ja ovat USA:ta alemmalla tasolla, mutta edelleen korkealla suhteessa lähihistoriaan.

Miltä tilanne näyttää osakemarkkinoiden kannalta?

Laskumarkkinan aikana perusteesinä on ollut odottaa parempia ostopaikkoja, kunnes korkomarkkinoilla nähdään käänne. Selvä käänne koroissa tapahtui lokakuun puolivälin jälkeen ja osakkeet ovat reagoineet siihen positiivisesti.

Lokakuun inflaatiolukujen julkaisu aiheutti voimakkaita liikkeitä sekä osake- että korkomarkkinoilla. Tämän jälkeen markkinat ovat vetäneet happea miettiessään mikä on jatkossa suuntana. Korot ja osakeindeksit ovat parin viikon aikana liikkuneet pääasiassa sivuttaisliikkeessä, mutta nyt loppuviikosta korot näyttävät jatkavan varovasti laskua samalla, kun osakkeissa on myös nähty muutama nousupäivä.

Mikäli korot jatkavat laskuaan, voi sen odottaa näkyvän positiivisena kehityksenä osakemarkkinoilla. Osakkeiden kannalta positiivista olisi myös se, että korot vakiintuisivat joksikin aikaa nykytasoille.

Sijoittajan on syytä seurata edelleen tarkasti korkomarkkinaa. Valtionlainojen korkojen nousukäänne elokuussa pyöräytti osakkeet rajuun laskuun. Osakemarkkinoilta voi odottaa edelleen vastaavaa reaktiota, mikäli korot kääntyvät uuteen nousuun.

Korot myös houkutteleva vaihtoehto osakkeille

Nykyinen korkea korkotaso tarkoittaa sijoittajan näkökulmasta sitä, että korot ovat varteenotettava vaihtoehto osakesijotuksille.

Tässä artikkelissa esittelemme neljä korko-ETF:ää, jotka sopivat tähän markkinatilanteeseen.

Sinua voisi kiinnostaa
Helsingin pörssi
TOP 10 -osakkeet, jotka löytyvät parhaiden salkunhoitajien salkuista
Viikon laatuosake: Marimekko tähtää kannattavaan kasvuun
Tekoälyuutiset: Nvidia ja tekoälymarkkina kasvaa edelleen
Sijoittajan valinnat