Kymmenen vinkkiä treidauksen aloittamiseen

Treidauksen suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Menestyksekäs treidaaminen vaatii kuitenkin pitkäjänteisyyttä ja osaamista. Keräsimme kymmenen kohdan listan, joka helpottaa aloittamista.

Sijoittaja.fi
Sijoittaja.fi

Treidauksen suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Menestyksekäs treidaaminen vaatii kuitenkin pitkäjänteisyyttä ja osaamista. Keräsimme kymmenen kohdan listan, joka helpottaa aloittamista.

1. Motivaatio

Yksi tärkeimmistä asioista treidaamisessa on intohimo ja motivaatio alaa kohtaan. Ilman motivaatiota ja intohimoa tuskin jaksat treidata pitkäjänteisesti, opiskella niin ahkerasti sekä panostaa asiaan sadan prosentin fokuksella. Ennen treidaamisen aloittamista onkin hyvä kysyä itseltä, tekisitkö sitä myös vapaa-ajallasi, jos taloudellinen puoli otettaisiin siitä kokonaan pois? Opiskelisitko alaa ja käyttäisit aikaa ruutujen edessä lukemattomia tunteja, vaikka et saisi siitä mitään rahallista korvausta? Jos vastasit kyllä, treidaaminen voi sopia sinulle. Jos vastasit ei, kannattaa vielä harkita treidaamisen aloittamista ja pohtia, olisiko jokin toinen sijoitusstrategia sinulle sopivampi.

Jos tavoitteenasi on nopea rikastuminen treidaamisen avulla, olet valinnut väärän alan. Treidaaminen vaatii satojen ja jopa tuhansien tuntien opiskelua ja panostusta, jotta päästään sille tasolle, että siitä voidaan saada kannattavaa ja joissain tapauksissa elannon (tämä ei myöskään ole läheskään varmaa).

2. Opiskelu

Treidaamiseen kuuluu paljon eri osa-alueita, joita kukaan ei voi oppia hetkessä. Treidaukseen liittyvät eri osa-alueet ovat itsessään jo suuria kokonaisuuksia, joista jokainen vaatii paljon opiskelua. Eri osa-alueita ovat esimerkiksi tekninen analyysi, sijoittajapsykologia, riskienhallinta, kassanhallinta, talouden tuntemus ja niin edelleen. Aloittaessasi treidaamisen muista ottaa eri osa-alueet huomioon jo heti ensimmäisestä päivästä lähtien, vaikka ne tuntuisivatkin sillä hetkellä turhalta.

Hyvä esimerkki vaadittavasta panoksesta on esimerkiksi se, jos verrataan treidaamista johonkin vaativaan ammattiin. Jos opiskelisit esimerkiksi lääkäriksi, vaatisi se sinulta monen vuoden opiskelun ja panostuksen, ennen kuin pääsisit lääkärin ammattiin. Sama asia pätee treidaamiseen. Treidaamisen opiskeluun voi mennä monta vuotta, ennen kuin siihen liittyvät aihe-alueet hallitsee riittävän hyvin ja treidaamisesta saa kannattavaa.

Ole siis valmis tekemään töitä treidaamisen eteen samalla tavalla kuin esimerkiksi opiskelisit unelma-ammattiisi tai tekisit töitä menestyvän yrityksen eteen.

3. Psykologia ja itsetuntemus

Moni erityisesti aloitteleva treidaaja ajattelee, että treidaamiseen riittää jokin tekniseen analyysiin pohjautuva strategia, mutta todellisuudessa isompi osa treidausta on sijoittajapsykologiaa, tunteita, itsetuntemusta sekä oman käyttäytymisen tiedostamista. Voitolliset treidit tuovat onnistumisen tunteita, tappiolliset treidit taas helposti aiheuttavat ahdistusta ja epäonnistumisen tunnetta. Psykologia ja ihmismielen käyttäytyminen onkin hyvä huomioida omassa treidauksessaan ja opetella sisällyttämään ne omaan strategiaan jo heti alusta alkaen.

Useasti treidaajilla tämä osio unohtuu kokonaan eikä siihen panosteta riittävästi, vaikka se olisi yksi tärkeimpiä asioita, johon tulisi kiinnittää huomiota. Käyttämällä aikaa ja opiskelemalla tätä osa-aluetta tiedät, miten käyttäydyt tietyissä tilanteissa ja pystyt kehittymään paremmaksi treidaajaksi tunnistamalla tiettyjä asioita itsessäsi sekä käytöksessäsi. Panosta tähän osa-alueeseen heti aloitusvaiheessa, niin olet jo paljon edellä monia muita treidaajia.

4. Aika

Ammattimaiseksi treidaajaksi tuleminen vaatii todella paljon aikaa. Se vaatii useasti monen vuoden oppimisprosessin. Halutessasi ammattitreidaajaksi ole siis valmis käyttämään aikaa opiskeluun, käytännön kokeiluun sekä omien toimintamallien kehittämiseen.

Monet aloittelevat treidaajat olettavat pääsevänsä käsiksi isoihin tuottoihin heti ja näkevät treidaamisen tapana rikastua nopeasti. Todellisuudessa tilanne on yleensä täysin päinvastainen ja äkkirikastumisen perässä olevat henkilöt useasti vain menettävät nopeasti rahansa.

5. Riskienhallinta

Varojen- ja riskienhallinta ovat tärkeimpiä asioita treidaamisessa. Hyvä riskienhallinta estää suuret tappiot ja mahdollistaa parempien treidauspäätösten tekemisen.

Alla listattuna vinkkejä riskienhallintaan:

  • Älä riskeeraa sijoitussalkustasi enempää kuin 1-2 % treidiä kohden. Omaan treidausstrategiaan peilaten luku voi olla pienempi tai isompi, mutta on hyvä muistaa pitää luku kuitenkin maltillisena ja realistisena.
  • Ennen treidiin toteuttamista, aseta aina PT (profit target) sekä SL (stop loss). Tämä auttaa kassanhallinnassa sekä vie treidistä pois tunteita. Muista noudattaa tätä sääntöä.
  • Treidin ollessa voitollinen, voit säätää stop lossin ostohintatasolle tai jopa sen yläpuolelle, jolloin treidi menee automaattisesti joko nollatulokseen tai voitolliseksi. Tärkeää on kuitenkin muistaa antaa treidille tarvittavaa liikkumavaraa.
  • Hävitessäsi tietyn osuuden salkustasi tai pitkässä tappioputkessa ollessasi ota aikalisä treidaamiseen ja analysoi tilannetta rauhallisesti. Yleensä kannattaa ottaa useampi päivä treidaustaukoa ja lähestyä markkinoita uudestaan virkeällä mielellä ja kylmänviileän analysoinnin jälkeen.
  • Opi hyväksymään tappiot. Treidaamisessa tulee väistämättä tappiollisia treidejä ja jopa tappioputkia, jotka on vain opittava käsittelemään. Tärkeää on muistaa käyttää stop lossia, joka estää suuremmat tappiot salkussa.
  • Kiinnitä huomiota sijoittajapsykologiaan sekä omiin tunnetiloihin ja opi käsittelemään niitä.

6. Strategia

Jokainen ammattitreidaaja tarvitsee suunnitelman. Ilman selkeää suunnitelmaa treidaamisessa ei ole ”punaista lankaa”, vaan asiat tehdään vähän sinne päin. Silloin treidaaja ajautuu helposti tekemään huonoja päätöksiä.

Yleensä strategiaa lähdetään kasaamaan teknisen analyysin päälle, mutta tärkeämpää on tehdä strategia isommassa mittakaavassa huomioiden myös muut osa-alueet, kuten psykologia, tavoitteet sekä henkilökohtaiset säännöt treidaamiseen. On myös tärkeää miettiä mitä treidaamiselta haluaa ja mitkä ovat tavoitteet treidaamisen suhteen. Haluatko siitä ammatin, sivutulolähteen vai onko treidaaminen vain harrastus?

Strategiaan on myös hyvä asettaa tietyt rajat, joita noudattaa. Tälläiset rajat voivat liittyä voittoihin, tappioihin, psykologiaan, erilaisiin tunnetiloihin jne.. Esimerkiksi pitkän tappioputken jälkeen treidaajan on hyvä osata ottaa taukoa treidaamisesta, eikä koittaa ”kostotreidata” hävittyjä rahoja takaisin. Lisäksi erilaiset tunnetilat ja fyysinen sekä henkinen kunto vaikuttavat suuresti treidaukseen sekä keskittymiseen. Esimerkiksi väsyneenä treidaaminen on todennäköisemmin tappiollisempaa verrattuna siihen, että ruutujen edessä on virkeänä ja hyvässä vireessä.

Omaa strategiaa on hyvä pohtia jo ennen treidauksen aloittamista ja kehittää sitä osaamisen ja kokemuksen lisääntyessä. Jokaisella treidaajalla on oma strategia, joka toimii juuri heille parhaiten. Ei siis kannata suoraan kopioida toisen treidaajan strategiaa, koska se ei välttämättä sovi juuri sinulle. Oman strategian kehittämiseen ja omiin sääntöihin kannattaa panostaa aikaa ja muistaa siinä omat tavoitteet ja mitä haluaa treidaamiselta.

7. Sijoituspäiväkirja

Tärkeä osa treidaamisen oppimista on sijoituspäiväkirja. Vaikka sijoituspäiväkirjan tekeminen voi tuntua työläältä ja turhalta, se on hyvin hyödyllinen etenkin oppimisprosessin alkuvaiheessa. Kokeneet treidaajat voivat tuntea oman treidaustyylinsä ja käyttäytymisensä jo niin hyvin, että välttämättä niin tarkalle sijoituspäiväkirjalle ei ole niin suurta tarvetta, mutta ei siitä ikinä haittaakaan ole.

Alla listattuna asioita, joita esimerkiksi voit merkata sijoituspäiväkirjaasi:

  • Käydyt kaupat
  • Perustelut kaupoille
  • Kaupat teknisen analyysin kannalta (+halutessasi fundamenttien kannalta tai jonkin muun syyn takia)
  • Yleinen markkinatilanne ja markkinaympäristö
  • Tunnetilat kauppojen aikana
  • Tunnetilat muuten päivän aikana
  • Fyysinen tila (väsymys, virkeä, kipeä yms.)
  • Henkinen tila (motivoitunut, iloinen, allapäin yms.)
  • Päivän tulos / tappio
  • Muut kommentit

Sijoituspäiväkirjaan voi merkata itselle oleellisia asioita, jotka edistävät oppimistasi. Sijoituspäiväkirja voi myös toimia itsellesi tarkistuslistana ennen kuin aloitat treidauspäivän. Esimerkiksi jos huomaat, että olet väsynyt ja allapäin, voi olla parempi, että sinä päivänä ei ota ollenkaan treidejä.

8. Valmistaudu tappioihin

Aloittaessasi treidaamisen varaudu häviämään. Riippuen hieman tilastosta noin 90% treidaajista häviää rahaa ja vain pieni osa pystyy vakituisesti tekemään rahaa treidaamisella. Erityisesti treidaamisen alkuvaiheessa todennäköisyydet häviämiselle ovat erittäin suuret, koska tietotaitoa ja kokemusta alasta ei ole riittävästi. Alkuvaiheen tappioiden seurauksena moni myös lopettaa treidaamisen, koska huomataan, että treidaaminen ei olekaan niin helppoa kuin ehkä kenties on ajateltu.

On hyvä muistaa, että alkuvaiheen tappiot kuuluvat oppimisprosessiin ja niitä kannattaakin ajatella enemmän oppismiskokemuksina kuin epäonnistumisina. Voit myös ajatella tappioita pakollisina investointeina ja oppirahoina, jotka kuuluvat alaan. Aloitteleva yrityskin joutuu useasti tekemään paljon alkuinvestointeja ilman varmuutta siitä, että yrityksestä tulee voittoa tekevä yritys. Tappiollisia treidejä voi myös ajatella tälläisinä investointeina erityisesti treidauksen alkutaipaleella.

Kehittämällä strategian ja huolehtimalla kassanhallinnasta sekä riskienhallinnasta estät suuremmat tappiot. Muista siis miettiä nämä aihe-alueet kuntoon ennen treidaamisen aloittamista.

9. Aloita pienillä panoksilla

Treidaamisen voi aloittaa niin sanotulla paperitreidaamisella, jossa et vielä käytä oikeaa rahaa kauppoihin. Tämä voi auttaa treidaamisen alkutaipaleella, jotta opit perusteita treidaamisesta sekä käyttämästäsi kaupankäyntialustasta. Voit paperitreidata esimerkiksi laittamalla miettimäsi treidit exceliin tai kirjoittaa ne ylös paperille ja katsoa, miten treidit olisivat menneet. Monet palveluntarjoajat mahdollistavat myös treidaamisen demotilillä, jossa treidataan kuvitteellisella rahalla. Näitäkin voi testata treidauksen alkuvaiheessa tai oman treidausstrategian suunnittelussa sekä testauksessa.

SijoittajaAppilla voit myös harjoitella treidaamista suomalaisilla osakkeilla.

Paperitreidaaminen tai demotilillä treidaaminen ovat hyviä vaihtoehtoja juuri aloittelevalle treidaajalle sekä voivat tarjota hyviä opetuksia treidaamiseen liittyen. Huono puoli paperitreidaamisessa tai demotilillä treidatessa on kuitenkin se, että monesti psykologia sekä tunteet jäävät yhtälöstä pois. Treidatessa kuvitteellisella rahalla tappiot eivät tunnu niin pahalta eikä voitotkaan tunnu ihmeelliseltä. Siirtyessä treidaamaan oikealla rahalla psykologia sekä tunteet nousevat yleensä paljon enemmän esiin. Siirryttäessä treidaamaan oikealla rahalla onkin siis hyvä aloittaa pienellä kassalla ja tutkia treidatessa omaa psykologiaa sekä tunteita, joita käy läpi treidaamisen aikana. Nämä asiat on hyvä laittaa itselleen ylös esimerkiksi sijoituspäiväkirjaan, jolloin voit palata huomioihisi myös myöhemmin ja nopeuttaa siten oppimisprosessiasi. Treidausta voit harjoitella myös maksutta esimerkiksi virtuaalisalkulla.

10. Verkostoidu

Treidaaminen voi olla hyvin yksinäistä ja treidaamiseen liittyvien ajatusten sekä kysymysten kanssa jää helposti yksin. Onkin siis tärkeää pyrkiä löytämään henkilöitä tai yhteisö, joiden kanssa pääset jakamaan ajatuksiasi, oppimaan uutta sekä keskustelemaan treidaamisesta sekä markkinoista. Erityisesti täysipäiväisesti treidaavat henkilöt voivat monesti kaivata yhteisöä ympärilleen sekä mahdollisuutta keskustella samanhenkisten ihmisten kanssa. Verkostoitumalla opit myös todennäköisesti paljon uutta sekä saat lisää näkökulmia talouteen, treidaukseen sekä treidauksen osa-alueisiin liittyen.

eToro tarjoaa maksuttoman virtuaalisalkun, jonka avulla treidaamista voi harjoitella helposti ilman riskiä.

Artikkeli on toteutettu yhteistyössä treidaushuone.com kanssa.

Sinua voisi kiinnostaa
Tekoälyn hyödyntäminen sijoittamisessa
Helsingin pörssi
TOP 10 -osakkeet, jotka löytyvät parhaiden salkunhoitajien salkuista
Viikon laatuosake: Marimekko tähtää kannattavaan kasvuun
Sijoittajan valinnat