VSS Biopowerin sijoituskierros päättyy – kierros lähes täynnä

VSS Biopowerin sijoituskierros päättyy 31.10.2017. Yhtiö on kerännyt 1 200 000 €:n tavoitteesta 1 059 000 euroa. Artikkelia päivitetty 20.10.2017.

Vieraileva kirjoittaja
Vieraileva kirjoittaja

VSS Biopowerin sijoituskierros päättyy 31.10.2017. Yhtiö on kerännyt 1 200 000 €:n tavoitteesta 1 059 000 euroa. Artikkelia päivitetty 20.10.2017.

Kumppaniartikkeli

VSS Biopowerin Lounais-Suomen biovoimalan rakennushanke käynnistyy välittömästi marraskuun alusta sijoituskierroksen päättymisen jälkeen. Sijoittajille tarjottavasta 1,2 M€:n vvk-lainasta on merkitty jo 88 % ja merkintäaika päättyy 31.10.2017

Hanke käyntiin syksyllä

Biovoimalan rakentaminen päästään aloittamaan vielä tämän vuoden aikana. Biokaasun tuotanto alkaa vuoden ja biodieselin tuotanto 1,5 vuoden kuluttua rakentamisen aloittamisesta.

Yhtiö on hankkinut Säkylän kunnalta neljän hehtaarin tontin ja saanut sille rakennusluvan sekä kunnallisen ympäristöluvan.

– Kaikki on yhtiön mukaan valmiina aloitusta varten. Voimala vie 1,5 hehtaaria tilan nykyisestä tontista, joten tulevaisuuden kasvulle edellytykset ovat jo odottamassa. Myös biovoimalan raaka-ainesyötteet on VSS Biopower varmistanut täyden tuotantotehokkuuden saavuttamiseksi, selvittää Hänninen Suomen Rahamarkkinakeskus Oy:stä.

Hän huomauttaa, että yhtiön laskelmien mukaan alueen raaka-ainepotentiaali mahdollistaa toiminnan kasvattamisen kuusinkertaiseksi.

Sijoituksen lisäarvot

Jo ensimmäisessä vaiheessa tontille tulee myös kaasuautojen tankkauspiste, vaikka biokaasu tulee menemään pääosin teollisuuden käyttöön. VSS Biopower aikoo testata kaasuautoilun tankkauksen liiketoiminatamahdollisuutta omalla tankkausasemalla.

– Yhtiö pyrkii rakentamaan kaasuautojen tankkaustoiminnasta extraetua sijoittajalle, joka mahdollistaa paremman tuottopotentiaalin kuin pelkkä teollinen myynti. Onnistuessaan strategia kasvattaa yhtiön tuloskuntoa entisestään, tosin jo nyt talousluvut ovat erinomaisia, selvittää Hänninen.

Hän huomauttaa, että hankkeen tulos- ja tase-ennuste on kuitenkin tehty puhtaasti teollisen myynnin hinnoilla. Biovoimalaitoksessa valmistettu biodiesel ja biokaasu menevät pääosin teollisille ostajalle ja sivutuotteena valmistuvat luomuhyväksytyt lannoitteet alueen maanviljelijöille.

Säkylän hankkeessa on myös eettisen sijoittamisen elementit vahvasti mukana, sillä lannoitteen osalta toteutuu pellolta pellolle -ajattelu.

Sijoituskierros päättyy lokakuun lopussa

Yhtiö kerää merkintäsitoumuksia liikkeelle laskettavaa 1,2 miljoonan euron vaihtovelkakirja-lainaa varten. Laina-aika on 3 vuotta ja sille maksetaan 7%:n vuotuinen korko. Korot maksetaan vuosittain. Sijoittajalla on mahdollisuus päättää kolme kuukautta ennen laina-ajan umpeutumista haluaako hän pääoman palautuksen vai haluaako vaihtaa sijoitetun pääoman yhtiön osakkeisiin.

Yhtiön valuaatio on 4,8 miljoonaa euroa. Laskelma perustuu arvioituun liiketoiminnan kassavirtalaskelmaan vuosina 2018-2023, joka on noin 10 miljoonaa euroa.

VSS Biopowerin biovoimalaitos on pääomavaltainen teollinen start-up, joka tarvitsee omarahoitusosuuden muiden rahoituserien saamiseksi. Näin ollen myös yksityisellä sijoittajalla on mahdollisuus tuottoisaan sijoitukseen vaihtovelkakirjalainan muodossa.

Arvo-osuustili luo turvaa

Koko 1,2 miljoonan vaihtovelkakirja-laina edustaa 25%:n osuutta yhtiöstä. Minimisijoitus vaihtovelkakirja-lainaan on 2 000 euroa. Yhtiö sekä vaihtovelkakirjalaina liitetään arvo-osuusjärjestelmään, jolloin sijoittaja voi olla varma omistuksensa ja sijoituksensa toteutumisesta viranomaisten suosittelemalla tavalla. Oma sijoitus on nähtävissä verkkopankissa muiden sijoitusten ja osakeomistusten kanssa. Tutustu tarkemmin sijoituskohteeseen.

Lisätiedot:

www.rahamarkkinakeskus.fi

Suomen Rahamarkkinakeskus Oy
toimitusjohtaja Tommi Hänninen

040 900 5115, 
tommi.hanninen@rahamarkkinakeskus.fi

VSS Biopower Oy
toimitusjohtaja Jouni Virtanen
040 631 109 96, jouni.virtanen@vssbiopower.fi

Kumppaniartikkeli

Sinua voisi kiinnostaa
Miten kulutusluottojen korkokatto vaikuttaa sijoittamiseen?
Osakemarkkinat matkalla uusiin huippuihin – kiitos keskuspankeille!
Kauppasodan eskaloituminen tarjoaa vuoden parhaan ostopaikan?
Sijoittajan valinnat