Investors House Investors House on vuonna 1988 perustettu yhtiö, joka on keskittynyt kiinteistösijoittamiseen, kiinteistökehittämiseen ja palveluliiketoimintoihin. Yhtiö pyrkii kehittämään liiketoimintaa pitkäjänteisesti siten, että se mahdollistaa osakkeenomistajille vuosittain kasvavat osingot. Investors Housella on kaksi raportointisegmenttiä, jotka ovat Kiinteistöt ja Palvelut. Kiinteistöt-segmenttiin kuuluvat yhtiön omassa taseessa olevat kiinteistösijoitukset. Osana Kiinteistöt-segmenttiä raportoidaan myös osuus osakkuusyhtiöistä Apitare ja Jyväskylän Kukkulan Kehitys. Palvelut-segmenttiin kuuluvat rahasto- ja kiinteistövarallisuudenhoidon palvelut. analyysi Investors House kasvaa uuteen kokoluokkaan – Henri Elon tulosanalyysi Kiinteistösijoittaja ja -palveluyhtiö Investors House paransi tulostaan alkuvuonna. Tase kasvoi 56 miljoonasta 96 miljoonaan euroon. Lue Henri Elon raportti tulosjulkistuksesta. Henri Elo analyysi Investors Housella kaksi onnistumista strategiakaudella – analyysi Investors Housen tulos kasvoi vuonna 2023 onnistuneen vuokrauksen, kiinteistökehityksen ja osakkuusyhtiöiden ansiosta. Johto näkee alalla myös huolia. Henri Elo
analyysi Investors House kasvaa uuteen kokoluokkaan – Henri Elon tulosanalyysi Kiinteistösijoittaja ja -palveluyhtiö Investors House paransi tulostaan alkuvuonna. Tase kasvoi 56 miljoonasta 96 miljoonaan euroon. Lue Henri Elon raportti tulosjulkistuksesta. Henri Elo
analyysi Investors Housella kaksi onnistumista strategiakaudella – analyysi Investors Housen tulos kasvoi vuonna 2023 onnistuneen vuokrauksen, kiinteistökehityksen ja osakkuusyhtiöiden ansiosta. Johto näkee alalla myös huolia. Henri Elo