Sampo Sampo-konserni on pohjoismainen vakuutuskonserni. Sampo-konsernin yhtiöihin kuuluvat: If Vahinkovakuutus – Ruotsissa pääkonttoriaan pitävä Pohjoismaiden suurin vahinkovakuuttaja Topdanmark – Tanskan toiseksi suurin vahinkovakuutusyhtiö ja yksi suurimmista henkivakuutusyhtiöistä sekä Hastings – yksi Iso-Britannian johtavista digitaalisella alustalla toimivista vahinkovakuuttajista. Lokakuuhun 2022 asti Sampo-konserniin kuului henkivakuutusliiketoimintaa sekä vakuutuksellista varainhoitoa harjoittava Mandatum. Sampo ilmoitti maaliskuun lopussa 2023 aikeistaan eriyttää Mandatum erilliseksi yhtiöksi. Sampo Oyj:n osittaisjakautuminen ja uuden Mandatum Oyj:n listaaminen pörssiin vahvistettiin Sampo-konsernin yhtiökokouksessa 17.5.2023. Jakautuminen tapahtui 1.10.2023. Sampo on matalariskinen yhtiö, jolla on hyvä ja vakaa osinkohistoria. Osinkohistoriaan tosin tuli kolhu, kun Sampo jakoi vuodelta 2019 osinkoa vain 1,50 euroa. Vuonna 2021 Sampo palasi takaisin vahvaksi osinkoyhtiöksi ja positiivinen osinkotrendi jatkuu 2022. Sampo on myynyt kaikki Nordean osakkeet. analyysi Analyysi: Sampo jäi osittain tavoitteistaan, vaikka sen tulos ylitti odotukset Sammon tulos ennen veroja ylitti analyytikoiden odotukset ensimmäisellä neljänneksellä. Konsernin underwriting-tulos kääntyi kuitenkin säävahinkojen myötä laskuun, eikä suoritus Q1:llä yltänyt kaikkiin yhtiön taloudellisiin tavoitteisiin. Sijoittaja.fi analyysi Analyysi: Sammon tulos jäi odotuksista – If loistaa jälleen tuloksellaan Sammon tulos ennen veroja jäi odotuksista, mutta yhtiön koko vuoden tulos oli konsernin asettamien taloudellisten tavoitteiden mukainen. If jatkoi vahvaa tuloskehitystään, mikä miellytti markkinoita. Sijoittaja.fi analyysi Analyysi: Sammolta odotettua parempi tulos – epäsuotuisat sääolosuhteet varjostivat kvartaalia Sammon osalta vuoden kolmatta neljännestä leimasivat epäsuotuisat sääolosuhteet, mikä heikensi konsernin yhdistettyä kulusuhdetta. Ifin tulos kasvoi vahvasti. Sijoittaja.fi osakkeet Mandatum on Helsingin pörssin kolmanneksi omistetuin yhtiö Lokakuun lopussa Mandatumilla oli jopa lähes 13 000 omistajaa enemmän kuin Sammolla. Sammon omistajien nettomäärä on pysynyt lähes muuttumattomana edelliskuun aikana. Sijoittaja.fi analyysi Analyysi: If:n näkymien paraneminen miellyttää Sammon sijoittajia Sampo-konsernilta odotettiin tuloslaskua Q2:lla. Yhtiö kuitenkin yllätti markkinat, ja lasku jäi odotettua pienemmäksi. Sampo myös paransi jälleen tytäryhtiö If:n näkymiä. Sijoittaja.fi osakkeet Kesäkuussa eniten uusia omistajia saaneet Helsingin pörssin yhtiöt Listasimme Helsingin pörssin TOP 10 eniten uusia omistajia saanutta yhtiötä kesäkuussa 2023. Suomalaisten suosiossa olivat etenkin Neste, Fortum ja Nordea. Sijoittaja.fi osakkeet Sampo listaa Mandatumin pörssiin Sampo aikoo listata Mandatumin pörssiin. Uutinen on merkittävä sillä Sampoa omistaa yli 200 000 piensijoittajaa. Mitä piensijoittajan kannattaa tietää Mandatumiin listautumisesta? Sijoittaja.fi Bittium Helsingin pörssin yhtiöt, joissa omistajamäärät vähenivät eniten Neste, Sampo ja Elisa olivat Helsingin pörssin yhtiöt joissa omistajien määrä väheni eniten. Myös Stockmann oli kesäkuussa yksi myydyimmistä, mutta ajoittaminen ei monella onnistunut sillä Stockmannin kurssi on noussut heinäkuussa, lähes 15 % Lue analyysi ja analyytikoiden ostosuositukset. Sijoittaja.fi osakkeet Sampo menettänyt Nordean osakkeiden myynnillä 389 milj. € Nordean kurssi on elpynyt vahvasti Sammon osakemyyntien jälkeen. Osakemyynti näyttää jälkikäteen virheeltä, sillä myydyn osakepotin arvo olisi nyt 389 miljoonaa euroa korkeampi. Timo Heikkilä osakkeet Tulospoiminnat: Huhtamäki, Uponor, Sampo. Sampo kirjasi jättitappiot Nordea-sijoituksista. Tosiasioiden hyväksyminen maksoi 899 miljoonaa euroa. Huhtamäki ja Uponor kärsivät heikkenevästä dollarista, mutta Huhtamäen ohjaus oli vahva. Timo Heikkilä osakkeet Sammon Nordea-omistusten tappio 1,5 miljardia euroa Sampo omistaa 21,2 % Nordeasta. Nordea on ollut Sammolle heikko sijoitus ja tappio tasearvoon on jo 1,5 miljardia euroa. Timo Heikkilä Päivän odotetuimmat tulosjulkistajat olivat Sampo ja Outokumpu Lataa lisää
analyysi Analyysi: Sampo jäi osittain tavoitteistaan, vaikka sen tulos ylitti odotukset Sammon tulos ennen veroja ylitti analyytikoiden odotukset ensimmäisellä neljänneksellä. Konsernin underwriting-tulos kääntyi kuitenkin säävahinkojen myötä laskuun, eikä suoritus Q1:llä yltänyt kaikkiin yhtiön taloudellisiin tavoitteisiin. Sijoittaja.fi
analyysi Analyysi: Sammon tulos jäi odotuksista – If loistaa jälleen tuloksellaan Sammon tulos ennen veroja jäi odotuksista, mutta yhtiön koko vuoden tulos oli konsernin asettamien taloudellisten tavoitteiden mukainen. If jatkoi vahvaa tuloskehitystään, mikä miellytti markkinoita. Sijoittaja.fi
analyysi Analyysi: Sammolta odotettua parempi tulos – epäsuotuisat sääolosuhteet varjostivat kvartaalia Sammon osalta vuoden kolmatta neljännestä leimasivat epäsuotuisat sääolosuhteet, mikä heikensi konsernin yhdistettyä kulusuhdetta. Ifin tulos kasvoi vahvasti. Sijoittaja.fi
osakkeet Mandatum on Helsingin pörssin kolmanneksi omistetuin yhtiö Lokakuun lopussa Mandatumilla oli jopa lähes 13 000 omistajaa enemmän kuin Sammolla. Sammon omistajien nettomäärä on pysynyt lähes muuttumattomana edelliskuun aikana. Sijoittaja.fi
analyysi Analyysi: If:n näkymien paraneminen miellyttää Sammon sijoittajia Sampo-konsernilta odotettiin tuloslaskua Q2:lla. Yhtiö kuitenkin yllätti markkinat, ja lasku jäi odotettua pienemmäksi. Sampo myös paransi jälleen tytäryhtiö If:n näkymiä. Sijoittaja.fi
osakkeet Kesäkuussa eniten uusia omistajia saaneet Helsingin pörssin yhtiöt Listasimme Helsingin pörssin TOP 10 eniten uusia omistajia saanutta yhtiötä kesäkuussa 2023. Suomalaisten suosiossa olivat etenkin Neste, Fortum ja Nordea. Sijoittaja.fi
osakkeet Sampo listaa Mandatumin pörssiin Sampo aikoo listata Mandatumin pörssiin. Uutinen on merkittävä sillä Sampoa omistaa yli 200 000 piensijoittajaa. Mitä piensijoittajan kannattaa tietää Mandatumiin listautumisesta? Sijoittaja.fi
Bittium Helsingin pörssin yhtiöt, joissa omistajamäärät vähenivät eniten Neste, Sampo ja Elisa olivat Helsingin pörssin yhtiöt joissa omistajien määrä väheni eniten. Myös Stockmann oli kesäkuussa yksi myydyimmistä, mutta ajoittaminen ei monella onnistunut sillä Stockmannin kurssi on noussut heinäkuussa, lähes 15 % Lue analyysi ja analyytikoiden ostosuositukset. Sijoittaja.fi
osakkeet Sampo menettänyt Nordean osakkeiden myynnillä 389 milj. € Nordean kurssi on elpynyt vahvasti Sammon osakemyyntien jälkeen. Osakemyynti näyttää jälkikäteen virheeltä, sillä myydyn osakepotin arvo olisi nyt 389 miljoonaa euroa korkeampi. Timo Heikkilä
osakkeet Tulospoiminnat: Huhtamäki, Uponor, Sampo. Sampo kirjasi jättitappiot Nordea-sijoituksista. Tosiasioiden hyväksyminen maksoi 899 miljoonaa euroa. Huhtamäki ja Uponor kärsivät heikkenevästä dollarista, mutta Huhtamäen ohjaus oli vahva. Timo Heikkilä
osakkeet Sammon Nordea-omistusten tappio 1,5 miljardia euroa Sampo omistaa 21,2 % Nordeasta. Nordea on ollut Sammolle heikko sijoitus ja tappio tasearvoon on jo 1,5 miljardia euroa. Timo Heikkilä