yrityslainat Piensijoittajille on avautunut eri kanavia sijoittaa suoraan pk-yritysten lainoihin tai osakkeisiin. Lainojen laina-ajat ovat tyypillisesti alle vuoden mittaisia, mikä laskee lainoihin kohdistuvaa riskiä ja parantaa lainasalkun kiertonopeutta. Tyypillisesti lainan korko on sitä suurempi kuin on lainan riski. Pk-yritysten lainoissa näin ei aina ole. Yritykset asettavat koron sille tasolle, että laina houkuttelee sijoittajia. Mitä korkeampi korko, sitä kiinnostuneempia sijoittajat ovat. Voimakkaasti kasvava yritys, jonka on vaikea saada perinteistä pankkilainaa reaalivakuuksien puuttuessa, voi esimerkiksi asettaa lainalle korkean koron saadakseen nopeasti tarvitsemansa rahoituksen. Pk-yrityslainaus sopii myös ammattimaisille sijoittajille, sillä ne tarjoavat hajautushyötyä osakesijoituksiin, pörssiyhtiöiden jvk-lainoihin tai korkean riskin (high yield) rahastosijoituksiin nähden. mallisalkut Mallisalkkujen huhtikuu – Suomi-osake-mallisalkut pärjäsivät ETF-salkkuja paremmin Huhtikuun aikana sekä Suomi Fundamentti- että Suomi Laatuosake -mallisalkut olivat plussalla, mutta ETF-mallisalkut olivat pakkasella. Katso, miten eri mallisalkut pärjäsivät. Sijoittaja.fi mallisalkut Mallisalkkujen maaliskuu – kaikki salkut plussalla kuun aikana Maaliskuu sujui mallisalkkujen osalta myönteisesti ja kaikki salkut päätyivät kuun aikana plussalle. Katso, miten eri mallisalkut pärjäsivät. Sijoittaja.fi korko Salkkukatsaus: listaamattomilla yrityslainoilla yli 10 prosentin tuotto Tuoreessa salkkukatsauksessa analysoidaan SijoittajaPRO Corporate Financen lainasalkkua. Paljonko salkku on tuottanut, mikä on sen riski ja miksi se sopii hyvin nykyiseen markkinatilanteeseen? Sijoittaja.fi mallisalkut Mallisalkkujen helmikuu – ETF-salkut plussalla kuun aikana Helmikuussa kaikki muut mallisalkut olivat plussalla, mutta Suomi Fundamentti -mallisalkku oli laskussa. Katso, miten eri mallisalkut pärjäsivät. Sijoittaja.fi mallisalkut Mallisalkkujen tammikuu – vuosi alkanut salkkujen nousussa Tammikuussa kaikki mallisalkkumme olivat plussalla. Suomiosakkeisiin sijoittavat salkut tuottivat ETF-salkkuja hieman paremmin. Katso, miten eri mallisalkut pärjäsivät. Sijoittaja.fi mallisalkut Mallisalkkujen joulukuu – loppuvuosi jatkui nousun merkeissä Joulukuussa kaikki mallisalkut jatkoivat vahvassa nousussa. Katso, miten eri mallisalkut pärjäsivät! Sijoittaja.fi mallisalkut Mallisalkkujen marraskuu – Suomi-osakkeet vahvimmassa nousussa Marraskuussa kaikki mallisalkut olivat selvästi plussalla. Suomiosakkeisiin sijoittavat salkut tuottivat parhaiten. Katso, miten eri mallisalkut pärjäsivät! Sijoittaja.fi mallisalkut Mallisalkkujen lokakuu – Suomi Fundamentti laski indeksiä maltillisemmin Lokakuu kului markkinoilla jälleen laskun merkeissä. Katso, miten eri mallisalkut pärjäsivät! Sijoittaja.fi mallisalkut Mallisalkkujen syyskuu – kuukausi kului pääosin laskun merkeissä Syyskuussa mallisalkut ja niiden vertailuindeksit olivat laskussa. Katso, miten eri mallisalkut pärjäsivät! Sijoittaja.fi mallisalkut Mallisalkkujen elokuu – salkut lievästi pakkasella kuun aikana Elokuussa sekä Suomi Fundamentti että ETF-mallisalkut olivat lievässä laskussa. Katso, miten eri mallisalkut pärjäsivät! Sijoittaja.fi mallisalkut Mallisalkkujen heinäkuu – ETF-mallisalkut plussalla kuun aikana Heinäkuussa ETF-mallisalkut olivat plussalla ja Suomi Fundamentti suoriutui melko vakaasti. Katso, miten eri mallisalkut pärjäsivät! Sijoittaja.fi Mallisalkkujen kesäkuu – Mallisalkuilla vakaa aloitus kesälle Mallisalkkujen toukokuu – Suomi-osakkeilla muita heikompaa kehitystä Salkkukatsaus: listaamattomilla yrityslainoilla lähes 10% tuotto Mallisalkkujen huhtikuu – salkut kehittyivät vakaasti Katsaus: Estategurun kiinteistövakuudellisten yrityslainojen mallisalkku Mallisalkkujen maaliskuu – ETF-salkut pärjäsivät vakaasti Mallisalkkujen helmikuu – salkut kehittyivät vakaasti Mallisalkkujen tammikuu – salkuilla vahva aloitus vuodelle 2023 Mallisalkkujen joulukuu – osakkeet laskussa loppuvuoden aikana Katsaus: Estategurun kiinteistövakuudellisten yrityslainojen-mallisalkku Lataa lisää
mallisalkut Mallisalkkujen huhtikuu – Suomi-osake-mallisalkut pärjäsivät ETF-salkkuja paremmin Huhtikuun aikana sekä Suomi Fundamentti- että Suomi Laatuosake -mallisalkut olivat plussalla, mutta ETF-mallisalkut olivat pakkasella. Katso, miten eri mallisalkut pärjäsivät. Sijoittaja.fi
mallisalkut Mallisalkkujen maaliskuu – kaikki salkut plussalla kuun aikana Maaliskuu sujui mallisalkkujen osalta myönteisesti ja kaikki salkut päätyivät kuun aikana plussalle. Katso, miten eri mallisalkut pärjäsivät. Sijoittaja.fi
korko Salkkukatsaus: listaamattomilla yrityslainoilla yli 10 prosentin tuotto Tuoreessa salkkukatsauksessa analysoidaan SijoittajaPRO Corporate Financen lainasalkkua. Paljonko salkku on tuottanut, mikä on sen riski ja miksi se sopii hyvin nykyiseen markkinatilanteeseen? Sijoittaja.fi
mallisalkut Mallisalkkujen helmikuu – ETF-salkut plussalla kuun aikana Helmikuussa kaikki muut mallisalkut olivat plussalla, mutta Suomi Fundamentti -mallisalkku oli laskussa. Katso, miten eri mallisalkut pärjäsivät. Sijoittaja.fi
mallisalkut Mallisalkkujen tammikuu – vuosi alkanut salkkujen nousussa Tammikuussa kaikki mallisalkkumme olivat plussalla. Suomiosakkeisiin sijoittavat salkut tuottivat ETF-salkkuja hieman paremmin. Katso, miten eri mallisalkut pärjäsivät. Sijoittaja.fi
mallisalkut Mallisalkkujen joulukuu – loppuvuosi jatkui nousun merkeissä Joulukuussa kaikki mallisalkut jatkoivat vahvassa nousussa. Katso, miten eri mallisalkut pärjäsivät! Sijoittaja.fi
mallisalkut Mallisalkkujen marraskuu – Suomi-osakkeet vahvimmassa nousussa Marraskuussa kaikki mallisalkut olivat selvästi plussalla. Suomiosakkeisiin sijoittavat salkut tuottivat parhaiten. Katso, miten eri mallisalkut pärjäsivät! Sijoittaja.fi
mallisalkut Mallisalkkujen lokakuu – Suomi Fundamentti laski indeksiä maltillisemmin Lokakuu kului markkinoilla jälleen laskun merkeissä. Katso, miten eri mallisalkut pärjäsivät! Sijoittaja.fi
mallisalkut Mallisalkkujen syyskuu – kuukausi kului pääosin laskun merkeissä Syyskuussa mallisalkut ja niiden vertailuindeksit olivat laskussa. Katso, miten eri mallisalkut pärjäsivät! Sijoittaja.fi
mallisalkut Mallisalkkujen elokuu – salkut lievästi pakkasella kuun aikana Elokuussa sekä Suomi Fundamentti että ETF-mallisalkut olivat lievässä laskussa. Katso, miten eri mallisalkut pärjäsivät! Sijoittaja.fi
mallisalkut Mallisalkkujen heinäkuu – ETF-mallisalkut plussalla kuun aikana Heinäkuussa ETF-mallisalkut olivat plussalla ja Suomi Fundamentti suoriutui melko vakaasti. Katso, miten eri mallisalkut pärjäsivät! Sijoittaja.fi
Mallisalkkujen kesäkuu – Mallisalkuilla vakaa aloitus kesälle Mallisalkkujen toukokuu – Suomi-osakkeilla muita heikompaa kehitystä Salkkukatsaus: listaamattomilla yrityslainoilla lähes 10% tuotto Mallisalkkujen huhtikuu – salkut kehittyivät vakaasti Katsaus: Estategurun kiinteistövakuudellisten yrityslainojen mallisalkku Mallisalkkujen maaliskuu – ETF-salkut pärjäsivät vakaasti Mallisalkkujen helmikuu – salkut kehittyivät vakaasti Mallisalkkujen tammikuu – salkuilla vahva aloitus vuodelle 2023 Mallisalkkujen joulukuu – osakkeet laskussa loppuvuoden aikana Katsaus: Estategurun kiinteistövakuudellisten yrityslainojen-mallisalkku Lataa lisää