disruptiiviset teknologiaosakkeet
Sijoittaja.fi:n ylläpitämä Disruptiiviset teknologiaosakkeet –salkku sijoittaa parhaisiin teknologiaosakkeisiin maailmalta.
Osakevalinnassa hyödynnämme kvantitatiivista analyysia ja omaa sijoitusnäkemystämme. Strategiana on sijoittaa yhtiöihin, jotka ovat osoittaneet vahvaa kasvua ja tuloksentekoa historiassa sekä lisäarvon tuottoa omistajille.
Osakkeet valitaan nopeasti kasvavilta megatrendisektoreilta: tekoäly, internet, digitalisaatio, e-commerce, pilviteknologia, fintech, sosiaalinen media, metaverse, kyberturvallisuus jne.
Googlen Q1 yllätti positiivisesti ja osake jatkaa nousutrendissä. Kasvu on vahvaa ja osakkeen arvostuskertoimet ovat edelleen matalat.
Google teki Q4:lla tuloksen, mutta markkinareaktio oli negatiivinen. Odotukset olivat hieman liian korkealla, mutta Googlen osakkeeseen liittyy myös toinen riski, josta saatiin esimakua.
Sjoittaja.fi:n ylläpitämä Disruptiiviset teknologiaosakkeet –salkku sijoittaa parhaisiin teknologiaosakkeisiin maailmalta. Salkku on tuottanut vuoden 2023 alusta yli 50 prosenttia. Esittelyssä salkun suurimmat sijoitukset.
Googlen kolmas kvartaali oli vahva ja yhtiö palasi kaksinumeroiseen kasvuun. Osake laski Cloud-segmentin odotettua hitaamman kasvun vuoksi. Kannattaako Googlen osakkeen lasku käyttää ostopaikkana?
Microsoftin kurssi kääntyi tulosjulkistuksen jälkeen yli neljän prosentin nousuun yhtiön ylitettyä analyytikoiden ennusteet selvästi. Microsoftin kasvu on vahvaa ja marraskuussa julkaistavaan Microsoft 365 Copilot -tekoälyohjelmaan liittyy yhtiön suurin potentiaali. Microsoft voi olla yksi AI-vallankumouksen voittajayhtiöistä.
Teslan osake jatkoi laskussa Q3-tuloksen jälkeen. Yhtiö jäi ennusteista ja globaali taloustilanne vaikuttaa Teslojen kysyntään. Milloin osaketta kannattaa ostaa?
Sjoittaja.fi:n ylläpitämä Disruptiiviset teknologiaosakkeet –salkku sijoittaa parhaisiin teknologiaosakkeisiin maailmalta. Salkku on tuottanut vuoden 2023 alusta yli 36 prosentia. Esittelyssä salkun suurimmat sijoitukset.
Poimimme kolme mielenkiintoista teknologiayritystä Yhdysvalloista. Kaikki osakkeet löytyvät myös omasta Disruptiiviset teknologiaosakkeet -salkustamme.
Markkinatilanne suosii nyt teknologiaosakkeita. Kerromme syyt tilanteen muutokseen sekä käymme läpi salkun suurimpia osakesijoituksia.
Fintech-yhtiöt muuttavat perinteistä finanssialaa uusilla innovatiivisilla ratkaisuilla. Fintech on megatrendi, jonka odotetaan kasvavan peräti 20 prosentin vuosivauhtia. Lue analyysimme fintech-osakkeista, jotka ovat yksi vuoden 2023 sijoitusteemoistamme.
PayPal ja Block ovat Fintech-sektorin kärkiosakkeita, jotka olivat pandemia-ajan voittajia. Tänä vuonna osakkeet ovat laskeneet yli 60 % ja ovat historiaan nähden halpoja. Tuoreet tulosraportit otettiin markkinoilla vastaan ristiriitaisesti.