Neste
Neste Oyj on suomalainen öljynjalostusyhtiö ja maailman suurin jätteistä ja tähteistä valmistetun uusiutuvan dieselin ja uusiutuvan lentopolttoaineen tuottaja. Nesteen tavoitteena on tulla globaaliksi johtajaksi uusiutuvissa sekä kiertotalousratkaisuissa, ja yhtiön strategia perustuukin pitkälti uusiutuviin ja kierrätysratkaisuihin. Neste valmistaa korkealaatuisia tuotteitaan Suomessa, Alankomaissa ja Singaporessa.
Nesteen antaman tulosvaroituksen mukaan yhtiö laskee vuoden 2024 ohjeistusta Uusiutuvien tuotteiden vertailukelpoisen myyntimarginaalin osalta ja sen odotetaan nyt jäävän selvästi edellisien vuosien tasosta. Mitä tämä tarkoittaa osakekurssille?
Nesteen osake sai sijoittajilta kylmää kyytiä vuoden viimeisen neljänneksen tulosjulkistuksen jälkeen. Osake romahti noin 13 % kaupankäynnin alettua pörssissä.
Vuoden kolmannella neljänneksellä Nesteen tulos ylitti analyytikoiden ennusteet uusiutuvien tuotteiden vahvan tulosparannuksen saattelemana. Uusiutuvien tuotteiden myyntimarginaalin odotetaan jatkossakin pysyvän vahvalla tasolla.
Fortum, Neste ja Kesko lisäsivät nettomäärällisesti eniten omistajia elokuussa. UPM, Kamux ja Wärtsilä puolestaan menettivät omistajia.
Listasimme Helsingin pörssin TOP 10 eniten uusia omistajia saanutta yhtiötä kesäkuussa 2023. Suomalaisten suosiossa olivat etenkin Neste, Fortum ja Nordea.
Nesteen osakkeen kurssitrendi jatkaa alamäessä. Jäsenosiossa listaamme osakkeeseen liittyviä riskejä ja sen kaikkein tärkeimmän sijoittajan näkökulmasta.
Neste, Sampo ja Elisa olivat Helsingin pörssin yhtiöt joissa omistajien määrä väheni eniten. Myös Stockmann oli kesäkuussa yksi myydyimmistä, mutta ajoittaminen ei monella onnistunut sillä Stockmannin kurssi on noussut heinäkuussa, lähes 15 %
Lue analyysi ja analyytikoiden ostosuositukset.
Tuloskausi on vauhdissa. Käymme läpi Nesteen, Valmetin ja Wärtsilän tulokset. Wärtsilän tulos palkittiin kurssinousulla ja Neste laskulla.
Elisa, Fortum, Neste, Nokia ja Nordea ovat suomalaisten ikisuosikkeja. Kävimme läpi ennakkoon, mitä markkina odottaa näiltä ennen Q3-tuloskauden alkua.
Nesteen tulos oli odotusten mukainen. Raportin mielenkiintoisin osio oli, kun yhtiö avasi puhtaaseen energiaan ja kierrätykseen perustuvaa strategiaansa. Neste on Helsingin pörssin innovatiivisin suuryhtiö.
Tulospäivän saldo oli positiivinen. Metso ja Neste suorituivat vahvimmin. Alisuorittajat Nordea etunenässä heikommin.